Kolumnit Uutiset

Loistavan koulun surkeat tulokset

Jokin mättää – ja pahasti.

Suomalainen koulu on suunnilleen maailman paras, silti meillä on ainakin 50 000 ajelehtivaa nuorta.

Näillä erinomaisen koululaitoksen kasvateilla ei ole opiskelupaikkaa, ei työtä, eikä työllä ansaittua toimeentuloa.

Suomalaiset oppilaat ovat huippuja matematiikassa ja lukemisessa alaluokilla, todistaa tuore kansainvälinen tutkimus.

15–16-vuotiaiden Pisa-tutkimuksen tulokset hivelevät vuodesta toiseen pienen maan kehuja janoavaa kansaa.

Kun väärin mittaa, saa takuulla vääriä tuloksia.

Tuskin kenenkään mieleen tulisi mennä kasvihuoneeseen arvioimaan pieniä vihreitä tomaatteja. Kukaan ei kiittele niitä kesken kasvukauden hyvältä maistuviksi punaisiksi tomaateiksi.

Alakoululainen on pelkkä kypsyvä hedelmä, sitä on myös 15-vuotias koululainen ja jopa ylioppilas.

Hyvät oppimisen tulokset ovat pelkkä lupaus tulevasta, tie hyvään vastuulliseen elämään aikuisena suomalaisena.

Mitä koulu tuotti, sitä sietäisi mitata vaikka viisi vuotta opintojen päättymisen jälkeen. Kyllä kai koululla jotain tekemistä täytyy olla aikuiseksi kasvamisessa?

Loistavassa koulussa opitusta laskutaidosta on vähän hyötyä, jos koulunsa päättäneen arkista taitoa on laskea housuunsa päihdepöhnässä.

Koulusta on turha hakea pääsyyllistä 50 000 ajelehtivan nuoren ongelmaan. Oppimistulosten ylettömän ylistämisen sijaan olisi silti viisasta kysyä, pitäisikö koulun tehdä jotain toisin.

Suomessa on lasten ja nuorten auttamiseksi käytössä iskusanat varhainen puuttuminen ja kaikenmaailman nollatoleranssit. Sanoille olisi suotavaa keksiä sisältö, joka kertoo teoista.

Varhainen puuttuminen käyttöön, näin koulu ei tuottaisi syrjäytyneitä nuoria.

Miten temppu tehdään, siihen ei ole keksittävissä yhtä kaiken kattavaa vastausta. Ikävä kyllä.

Koulun varhaista puuttumista voisi olla oppilaan kasvattaminen vastuun kantamiseen – ja mielellään kotien tuella.

Suuntaa vailla olevista nuorista suuri osa yrittää tosissaan hakea työtä tai opiskelupaikkaa. Joukkoon mahtuu myös toisenlaista väkeä, eikä tästä puolesta ole asiallista syytä vaieta.

Suomalaista yhteiskuntaa kalvaa yhä ”ei saa syyllistää” -tauti. Hyvästä esimerkistä käy työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) esiintyminen Ajankohtaisen kakkosen nuorisoillassa.

Ihalaisella, fiksulla ministerillä, oli kiire korostaa, ettei syrjäytyneitä nuoria saa syyllistää.

Miksi ei saa silloin, kun on aihetta? Ja murheellisen usein on aihetta!

Muun muassa päihteiden tolkuton käyttö ja laiskuus edustavat elämäntapoja, joista jokaisen sietää tuntea syyllisyyttä.