Uutiset

Lopen maalaispoika kiersi maailman

Vuonna 1947 Sakari Pälsi kirjoitti lyhyen kertomuksen kenkäparista.

”Ne olivat aikanaan tanssineet polskat ja katrillit, viipyneet pitopöytien ääressä ja kompuroineet kotiin humalaisen pään ohjaamina.”

Kolmen sukupolven käytössä ollut kenkäpari, juhlakengiksi suutaroitu mutta nyt enää aamutohvelien virkaa toimittava kenkäpari, tulee kuvatuksi suurella hartaudella, suorastaan palvoen.

Yhtä huolella kuin Siperian tsuktsien ja lamuuttien, Suomenlahden hylkeenpyytäjien tai Kanadan metsäsuomalaisten elämää Pälsi paneutui kuvaamaan etelähämäläisen maaseudun elämän pienimpiäkin yksityiskohtia.

Oli siis jo aikakin saada hänen syntymäpitäjäänsä Lopelle Sakari Pälsin seura.

Sen perustamisesta alettiin puhua Pälsin syntymän satavuotisjuhlissa, ja harkitun vakaasti kiirehtien valmista tuli, kun syntymästä oli kulunut 130 vuotta.

Seuran puheenjohtaja on arkeologi Ulla Moilanen, mikä onkin sopivaa, sillä arkeologi oli Pälsikin.

Matkoille ei menty saarnaamaan

Sakari Pälsi oli suvaitsevainen, kaikkia maailman kolkkia kiertänyt mies. Siinä on yksi hänen viehätyksiään, kuvaili kirjailija Erno Paasilinna Riihimäen Sanomien haastattelussa viisitoista vuotta sitten.

Viime vuosisadan alkupuolella Sakari Pälsi matkusteli Mongoliassa, Koillis-Siperiassa, Suomessa, ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Hänen upein valokuvin varustetut matkakirjansa ovat Samuli Paulaharjun ja I.K. Inhan teosten veroisia klassikkoja.

Pälsi myös elokuvasi matkoillaan. Elokuvamateriaali löydettiin vuonna 1976 helsinkiläisen keskusliikkeen ullakolta. Arktisia matkakuvia on ainutlaatuinen kansatieteellinen elokuva, joka on kiinnostanut asiantuntijoita ympäri maailmaa.

Sakari Pälsin seuran yhtenä tavoitteena on saada Arktisista matkakuvista dvd-versio. Seura myös valmistautuu järjestämään Pälsin elämäntyötä esittelevän näyttelyn Lopelle ja Helsinkiin viimeistään vuonna 2015, kun Pälsin kuolemasta on kulunut 50 vuotta.

Erityisesti Pälsin ennen näkemättömät valokuvat halutaan yleisön nähtäville.

Yhteistä Pälsille ja Samuli Paulaharjulle oli se, etteivät he vieraita kulttuureja kuvatessaan koskaan saarnanneet, tyrkyttäneet omia näkemyksiään.

Nämä miehet joutuivat niin paljon kulkemaan rahvaan parissa, että se kehitti heitä näkemään elämän monimuotoisuuden, Paasilinna arveli.

– He kulkivat yksin, ilman saattueita. Kyllä siinä täytyi sovittautua enemmän tai vähemmän niihin ehtoihin, jotka kulloinkin vallitsivat. Ei se ollut mitään kuvernöörimatkailua, jossa oli henkivartijat mukana.

Matkat unohtuvat, kotimaisemat pysyvät

Maailmalta palattuaan Pälsi ajatteli lapsuutensa maisemia.

”Näin käy maailmanmatkojen suureellisten näkemysten ja kokemusten, ne unohtuvat piankin, kalpenevat haaleiksi varjokuviksi, useinpa katoavat jäljettömiin. Samalla kotoiset ”maisemat”, niin ulkoiset kuin varsinkin sisäiset, vahvistuvat”, Pälsi kirjoitti teoksessa Omaa työtä.

Sieltä sisäisestä maisemasta löytyi Fallesmannin Arvo.

Lopen maisemiin, 1800-luvun lopun aikoihin sijoittuvat poikakirjat syntyivät Pälsin kuunneltua loppilaisen ”sepän matamin” tarinointia, joka ilmeisesti oli melkoista konekivääritulitusta, sillä se antoi virikkeen Fallesmannin Arvo-juttujen pilkuttomaan tyyliin.

Erno Paasilinna muisteli, että tällä tavalla Pälsi joutui tahtomattaan mukaan 1950-luvun kirjallisiin kiistoihin.

Modernistejä, kuten Veijo Merta tai Paavo Haavikkoa moitittiin siitä, etteivät he osanneet edes käyttää välimerkkejä.

– Joku, en muista kuka, vastasi siihen, että onhan meillä Pälsikin, joka ei taatusti ole modernisti vaikka hän on kirjoittanut romaanin, jossa ei ole yhtäkään pilkkua. (HäSa)

Sakari Pälsin seuran ensimmäinen kaikille avoin yleisötapahtuma on opastettu iltapäiväretki Pälsin lapsuuden maisemiin. Retki alkaa lauantaina klo 13 Lopen kirjaston edestä (Kauppatie 3). Kohteisiin liikutaan henkilöautoilla.