Uutiset

Loppilainen Loviisa näyttelee miesroolin

Katse on hajamielinen ja suu jauhaa mietteliäästi. Loppilainen Apilaniityn Loviisa lepää Rakkauden lähde -musiikkinäytelmän päiväharjoituksen jälkeen Tampereen Työväen Teatterin henkilökunnan tiloissa.

Vasta puolivuotias Belgian jättikani Loviisa puree yhtä tyynenä heinää silloinkin, kun esiintyy näyttämöllä. Tämä hämmästyttää tarpeistonhoitaja Johanna Harjunpäätä, joka huolehtii eläinnäyttelijän hyvinvoinnista koko harjoitus- ja esityskauden ajan.

– Kaikki on mennyt yllättävänkin hyvin. Tämä on uutta paitsi kanille, myös meille. Talossa ei aikaisemmin ole ollut eläinnäyttelijää, joka myös asuisi täällä, jos kultakalaa ei lasketa. Esimerkiksi Suomen hevosessa mukana oleva hevonen käy täällä esityspäivinä vain kääntymässä, Harjunpää kertoo.

– Tämä oli samantien näyttämöllä aivan kotonaan. Väkimäärä, valo ja ääni eivät ole sitä häirinneet.

Aasin korvat, koiran karvat

Kani haettiin Tampereelle Lopelta saakka, koska lähempää ei löytynyt sopivaa. Lopen Kormussa kaneja kasvattava Mirja Säynäjoki ei kuitenkaan ihan hirveästi ällistynyt, kun häneltä pyydettiin näyttelijää teatteriin. Hänen eläimiään on aikaisemmin ollut mukana mainoskuvissa.

Hänen Apilaniityn Loviisansa on kuin luotu Rakkauden lähteen kaniksi. Näytelmässä on repliikki, jossa kania kuvaillaan näin: ”korvat kuin aasilla, karva kuin koiralla, jänistä pelkät käpälät”.

– Kanilla piti olla isot, pystyt korvat ja sen piti olla rauhallinen ja näyttää jänikseltä eikä pieneltä lemmikkikanilta. Belgian jättikanit voivat kasvaa 10-12-kiloisiksi, Säynäjoki kertoo.

Toden totta. Vaikka Loviisa on ”vain” noin nelikiloinen, se on melkoinen jötkäle. Ja korvat ovat – hämmästyttävät. Pystyynnostettuina ne näyttävät siiviltä.

Vapaat käpälät muokata roolia

Aloittelevaksi näyttelijäksi Apilaniityn Loviisa on jo omaksunut paljon nähneen diivan ylenkatsetta uteliaita toimittajia kohtaan. Se puputtaa eväitään nenä väristen eikä muuten liikauta evääkään.

Samanlaisella tyyneydellä kani kuulemma suhtautuu teatterin henkilökunnan jäseniin, jotka poikkeavat milloin milläkin verukkeella höpöttelemään tulokkaalle. Loviisan majapaikan ohi kulkevat kurkistavat jo säännönmukaisesti ovesta sisään hymy naamallaan.

Liudan nimiäkin rakas lapsi on jo saanut: Kenguru, Jänöjussi ja sen sellaista.

– Höpötintti, lepertelee Johanna Harjunpää, kun kuvaussessio on ohi.

Ja mitäkö Apilaniityn Loviisa näytelmässä tekee? Ei ainakaan tanssi eikä laula, vaan, kuten jo sanottu, syö häkissä heinää. Väri ja korvat ovat ainoat vaatimukset, joten roolihahmon persoonan tähti voi luoda aivan itse.

Suurin ero arkeen on se, että roolihahmon nimi on Rosmariini, ja tämä sattuu olemaan uroskani.

– Tarinassa Rosmariini hankitaan taloon siitoseläimeksi. Tyttökaneja näyttämöllä ei nähdä – mutta tarvittaessa tämä voisi varmasti esittää nekin roolit, Harjunpää nauraa. (HäSa)