Uutiset

Löyly lataisi Sisun heikot akut

Johan nyt, tasavallan armeija haluaisi lopettaa kaiken yhteistyön sille kuormureita vuosikymmeniä valmistaneen Sisun kanssa. Maavoimien materiaalilaitoksen esikunnassa laadittu autojen vikalista lipsahti julkisuuteen ja niinpä tilanne eskaloitui vakavaksi epäluottamukseksi.

Materiaalilaitoksen mielestä Sisut eivät lähde kelvottomien akkujen takia pakkasilla käyntiin eikä ohjaamosta näe kunnolla. Vikoja on muitakin ja ne liittyvät maastokuormureiden turvallisuuteen.

Ennen, nykykatsannossa vanhaan hyvään aikaan, kaikki oli toisin. Olin monesti toimittajana 1980-luvulla ylevässä ja maanpuolustushenkisessä tilaisuudessa, jossa Sisun Hämeenlinnan tehtaalta luovutettiin useita kymmeniä tuliteriä Sisuja puolustusvoimille. Osa autoista oli maalattu armeijanvihreiksi, osa YK:n vaaleiksi, koska ne olivat menossa rauhanturvaajille.

Poikkeuksetta näissä tilaisuuksissa kärvisteli joukko esikuntaupseereita, jotka toljottivat poissaolevan näköisinä. He odottivat vain pitkästyttävien luovutus-, luottamus- ja kiitospuheiden päättymistä. Heillä oli ilmiselvästi kiire autotehtaan tarjoamalle maittavalle pitkälle lounaalle ja sen jälkeen hotelliin saunomaan.

Makoisissa löylyissä mahdolliset reklamaatiot sulivat pian olemattomiin. Jo parin pitkän lasin jälkeen Sisujen huolellinen ja yksityiskohtainen vastaanottotarkastus oli tehty.

Sisut olivat vielä tuolloin parasta, millä Suomen armeija ajeli. Parolannummellakin möyrittiin neuvostovalmisteisilla Zileillä ja Gazeilla, joita tuli panssarivaunujen kylkiäisinä. Niiden rattia pyörittäneiden, nokisten ja rasvaisten kuljettajien hauis kehittyi valtavasti ja he kadehtivat Sisuilla ajelevien joukko-osastojen varusmiehiä.

Neuvostokalustosta koitui muutakin harmia. Kun me alikersantiksi väitelleet komensimme alaisiamme pikku- tai torni-Gazien kyytiin, käskytyksen kuuli muuan Aaltonen.

Eversti oli neuvostoliittolaisen Frunzen sotilasakatemian kasvatteja ja osasi ainakin omansa mielestään täydellistä venäjää.

Hän komensi meidät alikersantit riviin ja piti lyhyen johdatuksen venäjän lukuisten suhuässien ääntämisvariaatioihin.

Hänen mielestään alikersanttistason miesten oli syytä pitää kirkkaana mielissään, ettei neuvostoliittolainen sota-auto ole ”mikään perkeleen katsi”, vaan pehmeä gash-sh-sh, tai jotakin sinne päin. Sitä sitten opeteltiin tovi.

Juuri sillä hetkellä tuntui, että olisi paljon selvempää, jos Suomen armeija Parolannummellakin luottaisi vain kotimaiseen Sisuun.

Tuskin Materiaalilaitoksen esikunnan herrat kaikessa mahtavuudessaan kuitenkaan päättävät, mitä armeija tilaa. He voivat toki antaa lausunnon, mutta siitä ei tarvitse välittää, kun hankintapäätöstä aikanaan tehdään.

Poliitikot ovat ennenkin kävelleet mennen tullen korkeiden upseereiden, myös kenraalien yli.

Silti vihanpitoa esikunnan ja Sisun välillä on tarpeetonta jatkaa. Vanha kunnon saunailta voisi tehdä suhteille terää, kunhan muistetaan, missä kulkee tavanomaisen vieraanvaraisuuden ja lahjonnan raja.