fbpx
Uutiset

Löytöjä sedimenttikerroksista

– Suurin piirtein muistan, mitä täällä on. Sedimenteistä voi kyllä löytyä yllättäviä jäänteitä, nauraa Hämeenlinnan kaupungin kaavoitustoimiston arkkitehti Tuula Hellstén – ja kaataa käsilaukkunsa sisällön pöydälle.

Hellsténin laukku on syliinsopivaa mallia, ei liian iso eikä liian pieni. Eli kamaa mahtuu, mutta ei räjähdysmäisiä määriä. Silti pöydälle rojahtaa aimo keko.

Kännykän, lompakon ja puuterin lisäksi läjässä on korvatulppia aviomiehen kuorsaamiselta suojautumiseksi, hedelmänkuorimaveitsi, elokuvalippu, muistikirja suuria ajatuksia varten, Van Gogh -museon pääsylippu, kauppalista, postikortti, Linnanniemi-opas, pinsetit, mitta, huulipuna, vaseliini, pinssi ja kuivunut mandariini.

– Kerään kuivuneita hedelmiä. Minulla on niitä kotona kulhollinen koristeena. Tämä on eväiden jämä, jota olen viemässä työpaikalta kotiin, mutta joka ei toistaiseksi ole kulkeutunut sinne, Hellstén hymyilee.

Hellstén on joskus kokeillut pientä, kännykälle ja rahapussille juuri ja juuri sopivaa laukkua, mutta luopui sen käytöstä miltei saman tien.

– Liian pienestä laukusta tulee vain huonolle tuulelle.

Pieni pysyy järjestyksessä

Forssalainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) vastaa puhelimeensa lentokentällä. Hänellä on mukanaan käsimatkatavarakokoinen lentolaukku. Edessä on komiteakokous Pariisissa.

– Mitäs täällä on? Lentoliput, passi, hotellivoucher, meikit, kännykkä, hiusharja, kiharrin ja yöpaita, hän luettelee.

Tämä on erikoistilanne. Normaalisti Anttila kantaa mukanaan käsilaukkua. Pientä.

– Käsilaukkuun ei saa mahtua paljon. Muuten se ei ole koskaan järjestyksessä.

Tietokonetukea puhelimitse antavan Wm-datan ryhmäpäällikkö Jarmo Kaarijärvi on töissä. Hänen salkustaan on jo noussut – yllätys yllätys – kannettava tietokone.

– Lisäksi on puolen litran vesipullo, taskukalenteri, rahapussi, musta kansio muistiinpanoille, omia käyntikortteja, kirkkaankeltainen merkkaustussi, kolme kuulakärkikynää, mainoslehtinen, Buranaa ja käyntikorttikansio. Aamulla otin pois pahvikansion, jossa on sekalaista matskua, Kaarijärvi kertoo.

Unohtuneita eväitä salkusta ei löydy, hän pahoittelee.

Sisällökäs viisikiloinen

Hämeenlinnalainen Benetton-kauppias Raila Walveranta on juuri vaihtanut veskaa.

– Uuteen ei ole vielä ehtinyt kerääntyä kovin kummallista kamaa, hän hymyilee.

Riisuttu malli sisältää kaksi rahakukkaroa, asiakkaita varten hankittua Ibumaxia ja vanhan, kuluneen meikkikukkaron, jossa on huulipuna ja paperipuuteria. Eniten tilaa vie digikamera.

– Otan kuvia aina, kun näen jotain kiinnostavaa. Joskus kuvaan asiakkaitakin, jos heille sopii. Vaatehankintareissuilla Helsingissä otan kuvia muistin tueksi.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan oppilaitospapilla Juha Antikaisella lienee mittavat käsivarsilihakset. Hän nimittäin kanniskelee mukanaan viisikiloista pakaasia. Siellä lepää paksu, kirkollisia toimituksia käsittelevä kirja.

– Mitäs muita aarteita täällä onkaan? Tänään on pari ylimääräistäkin kirjaa, kirje, lehti, A5-kokoinen ruutulehtiö, kymmenen kynää, valmisteltavien asioiden kansio, seurakunnan puhelinluettelo ja kalenteri, jota ilman tässä ammatissa ei voi liikkua.

Antikainen on juuri vajentanut laukkuaan, joten viiden sentin monistenivaska puuttuu tavaravahvuudesta. Samoin suklaapatukka.

– Suklaa ja särkylääke ovat nyt takintaskussa, Antikainen myhäilee.

Hämeenlinnalainen yrittäjä Pertti Aalto pärjää ilman laukkua – ellei joudu kuljettamaan isoa paperinivaskaa tai lähde matkalle.

– Yleensä mukana ovat lompakko ja puhelin. Ne kulkevat taskussa.

Menot