Kanta-Häme Uutiset

Lukiolaisbarometri: 40 prosenttia lukiolaisista kokee opinnot henkisesti raskaiksi

Kuvituskuva

Historian ensimmäinen lukiolaisbarometri kertoo karua kieltä lukiolaisten jaksamisesta. 40 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee lukio-opinnot henkisesti raskaiksi. Yli kolmasosa opiskelijoista kertoo, että opinnot ovat hidastuneet motivaatiosta johtuvien syiden tai uupumuksen takia.

Tutkimuksesta selviää, että noin joka kolmas lukiolainen tekee tai on tehnyt töitä opintojensa ohessa. 80 prosenttia ilmoittaa harrastavansa liikuntaa vähintään kerran viikossa.

Lukiolaisbarometri on kaikkien aikojen ensimmäinen, ja se julkaistiin viime torstaina. Barometriin haastateltiin 3000 lukiolaisopiskelijaa ympäri Suomen.

Uupumisoireista huolimatta lukiolaiset kokevat opiskelun pääosin hyväksi ja merkitykselliseksi. Barometristä selviää, että lukiolaiset ovat aikeissa kirjoittaa keskimäärin viisi ainetta. Suosituimpia kirjoitettavia aineita ovat englanti, matematiikka, toinen kotimainen kieli, fysiikka, kemia ja biologia.