Uutiset

Luojalantielle päästään rakentamaan ensi vuonna

Luolajan kylän asuntoalueen laajennuksen kaksi uutta rivitalotonttia ja 29 omakotitonttia tulevat varattaviksi loppukeväällä tai alkusyksyllä. Talonrakentajat pääsevät töihin sen mukaan ensi vuonna.

Luolajan kylän laajennuksen lähelle on valmistumassa myös ns. rapputehtaan tontin kaava Luolajantie 10:ssä. Rapputehtaan alueelle on tulossa neljä rivitalotonttia ja kaksi omakotitonttia.

Kaupungin länsipuolella Luolaja on vaihtoehto ensi vuoden rakentajille silloin, kun Harvoilanmäessä kaupungin itäpuolella ovat vuoden 2007 valtakunnalliset asuntomessut.

– Vuonna 2008 itäpuolella jatketaan rakentamista Siirin alueella, mutta itäpuolella ei voi olla yhtä aikaa työmaata käynnissä, kun messut ovat meneillään, asemakaava-arkkitehti Päivi Salorannan sanoo.

Luolajan kylän molemmat alueet sijaitsevat kaupungin maalla Luolajantien varrella lähellä Luolajan koulua. (HäSa)

Päivän lehti

29.1.2020