fbpx
Uutiset

Luonto au naturel, kiitos

Metsähallituksessa on tänä syksynä pohdittu kuumeisesti mistä höylätä ensi vuonna, kun metsien virkistyskäytön rahoitus vähenee jopa viidenneksellä. Henkilöstön lisäksi punakynä vaanii luontokeskuksia.

Tiedoksi meille kaikille, jotka emme ole koskaan käyneet luontokeskuksessa, ote Metsähallituksen nettisivuilta. “Luontokeskuksiin on mukava pysähtyä hankkimaan tietoa ennen retkeä tai virkistäytymään. Upeat AV-esitykset tuovat Suomen hienoimmat luontokohteet käden ulottuville. Myös luontokeskusten lähellä oleviin luontopolkuihin kannattaa tutustua. Useissa luontokeskuksissa on evästelyyn ja levähtämiseen sopivia tiloja. Osassa on tarjolla kahvila- ja ravintolapalveluja.”

Tällaisia keskuksia tai pienimuotoisempia palvelupisteitä Suomessa on 29. Niistä 17 sijaitsee Suomi-neidon vyötärölinjan alapuolella. Hämeen luontokeskus on Tammelassa, Liesjärven ja Torronsuon järviylänköisten kansallispuistojen läheisyydessä.

Vilkkaimmassa keskuksessa vierailee vuosittain yli 100 000 ihmistä, hiljaisimmassa alle 10 000. Sanomattakin selvää kummasta päästä Metsähallitus alkaa luontokeskuksia ja niiden palveluja karsia.

On tietysti mukavaa, jos luontokeskuksen opas neuvoo jättämään korkokengät autoon ennen pitkospuille säntäämistä ja jakaa suusannallisesti tietoa kansallispuiston erityispiirteistä, mutta palvelujen karsimisella voi olla tervehdyttäviäkin vaikutuksia.

Moderni kuivakäymälä on melko luonnoton näky keskellä ei mitään, samoin tasamittaista klapia tursuava halkoliiteri.

Kyllä kai aikuinen ihminen osaa sen verran kehonsa toimintaa ennustaa, ettei vähiä budjettirahoja kannata ensimmäisenä tiuhan jätöshuoltoverkon ylläpitoon sijoittaa. Ja jos siellä metsässä on ihan pakko ravita itseään, voi repusta kaivaa eväsleivät ja termospullon esiin, ja säästää makkarat kotiuuniin sysättäväksi.

Luontokeskusverkon ja sen mukavuuspalvelujen karsimisesta kärsivät eniten lapset, jotka todennäköisimmin käyvät keskuksissa koululaisryhmissä. Tämä on tietysti ikävää, sillä nykylapset ovat tutkimusten mukaan luonnosta aika pahasti pihalla. Jo pelkkä liikkuminen “siellä” tuottaa vaikeuksia, kun asfaltilla kiitämään tottuneet pikkujalat eivät tahdo löytää paikkaansa kumpareisessa ja kuoppaisessa maastossa.

Mutta luontosuhde alkaa vääristyä jo aikuisillakin, jos Metsähallitus ottaa käyttöön yhtenä osaratkaisuna rahapulaan esitetyn retkeilynhoitomaksun, so. kansallispuistojen sisäänpääsymaksu.

Suomi mainostaa kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa käänteissä ihmeellistä ja ainutlaatuista luontoaan. Olisi suorastaan noloa sekä kansallinen häpeä, jos tuo jokalapselle, -naiselle ja -miehelle kuuluva elementti alistetaan samalle ansainta-ajattelulle kuin vaikkapa huvipuistot tai urheilutapahtumat.

Metsähallitus, nykyinen liikelaitos, moukaroidaan todennäköisesti vielä tällä hallituskaudella konserniksi. Tämä ei välttämättä tarkoita radikaaleja toimintatapojen muutoksia, sillä luontopalvelut pysyvät jatkossakin budjettirahoitteisina, mutta epäilyksen siemenen se kylvää.

“Luontopalveluja ei missään nimessä uhkaa mikään”, lausui äskettäin maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.). Nyt alkaa pelottaa jo tosissaan.

Ursula Ryynänen

Menot