Kolumnit Uutiset

Luonto ei kumarra kuntarajoja

Leppäkosken Haukankalliolta avautuu komea näkymä hämäläiseen maalaismaisemaan. Hyttyset inisevät korvan juuressa, mutta muuten on sielussa rauha.

Janakkalan kunnalle kiitos siitä, että luonnon tarjoamalle näköalapaikalle tuli kiivettyä. Haukankallio ja lukuisat muutkin koluamisen arvoiset luontokohteet on nimittäin koottu tänä vuonna yksien kansien väliin.

Ilmaiseksi jaettava luontovihkonen on yksinkertainen, mutta hyvä älynväläys.

Se on palvelua kuntalaisille, mutta myös hienoa peeärrää kunnalle. Perinteisistä mainosprosyyreistä poiketen tämä nide on nimittäin sellainen, mikä saattaa tarttua luonnosta viehtyneen ulkopaikkakuntalaisenkin matkaan.

Alas kavutessa tulee mieleen, että ideaa soisi monistettavan naapurissakin. Tai miksei vaikka maakunnallisestikin?

Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi elokuussa siirtyvä maakuntajohtaja Timo Reina huhuili sunnuntain Hämeen Sanomissa maakunnallisen me-hengen perään.

Reina muistutti, että vaikka yhteistyötä on monissa asioissa tehtykin, on alueellinen markkinointi ja yhteistyö elinkeinoasioissa jäänyt pirstaloituneeksi. Viesti oli, että tulevaisuus on yhtenäisten maakuntien.

Yhteistyön kömpelyyden tajuaa helpoimmin, kun miettii esimerkiksi tonttimarkkinointia. Nyt kukin kunta häärii omalla pläntillään, vaikka uudet asukkaat, jos mikä, olisi koko seudun ja maakunnan etu.

Maakunnallisesta yhteistyöstä ei kannata puhua, kun tuntuu siltä, että Hämeenlinnan seudulla kuntarajat ylittävä yhteismarkkinointikin on mahdoton tehtävä.

Yhdessä tekeminen on kivaa niin pitkään, kunhan jokainen saa itse päättää, miten asiat hoidetaan.

Janakkalassa julkaistu luontovihkonen on osoitus siitä, miten yksinkertaiset ideat ovat yleensä niitä toimivimpia. Hyvät ideat taas ovat usein samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin vaikkapa maakunnalliset vahvuutemme.

Haukankallion näköalapaikalta avautuva hämäläismaisema ei katkea kuntarajaan. Se jatkuu yhtä upeana joka ilmansuuntaan, muuttaa välillä muotoaan ja tarjoaa aina vain uusia polkuja, kallioita ja notkelmia kiivettäviksi.

Olisiko aivan mahdoton tehtävä koota vastaava, maakunnallinen opas? Kai niiden samojen kansien väliin mahtuisi myös muita kuntakohtaisia poimintoja – vaikkapa sitten siitä tonttitarjonnasta.