Kolumnit Uutiset

Luovien liikenteessä

Tänä talvena on ollut vaikea päättää itkeäkö vai nauraa lukiessaan lööppejä ”sään yllättämistä” autoilijoista ja ketjukolareista.

Viimeksi peltiä ryttääntyi urakalla maanantaina Tampereella, kun takatalvi laski näkyvyyden nollaan. Syynsä oli toki huonolla säällä, mutta ehkäpä jotain vikaa oli myös niissä autoilijoissa, jotka muiden tienkäyttäjien mukaan päästelivät kesänopeuksia, vaikka näkyvyys rajoittui oman auton keulakoristeeseen.

Taulapäinen ajotyyli on vienyt sairaalaan lukemattomia ihmisiä enemmän tai vähemmän loukkaantuneina. Youtubesta voi kuka tahansa todeta, miten ajaa talveen tottunut suomalainen. Helmikuisen ketjukolarin jatkoksi Helsinki-Lahti-väylällä kajahti jatkuvasti uusia, lähes kesänopeutta ajavia autoilijoita aiemmin jo läjään jämähtäneiden tienkäyttäjien kirmatessa turvaan pientareelle.

Koska vikaa on kiva etsiä muualta kuin peilistä, yleisönosastoilla ja keskustelupalstoilla syyllisiä on haettu tien kunnossapidosta vastaavista, meteorologeista ja nopeusrajoituksista. Liikennesäännöistä ja autojen turvalaitteista nyt vain ei ole hyötyä, mikäli ajotyyli on sata lasissa – aina.

Liikenteestä puheen ollen Hämeen Sanomien aprilliuutisen autottomasta keskustasta ei soisi olevan aivan vailla pohjaa.

Sen verran älyttömäksi on parkkipaikoista purnaaminen tässä kylässä mennyt. Parkkipaikkoja ei joko ole, ne ovat väärissä paikoissa tai maksavat liikaa. Käminästä voisi kuvitella, ettei postimerkin kokoisessa keskustassamme jokaisen kahdella terveellä jalalla varustetun olisi mahdollista kävellä paria korttelinväliä. Parkkimaksujenkaan on vaikea uskoa olevan ylivoimainen kustannuserä, mikäli pankista on herunut luottoa parinkymmenen tonnin hintaiseen kotteroon, minkä käyttöön valuu muutenkin useampia satasia kuukaudessa.

Huvittavaa on myös ihmisten purnaus ”ruuhkista”, joita moottoritien katetyömaa mukamas aiheuttaa. Liikennevaloissa voi mennä pahimmillaan ihan useita minuutteja, taivasteli eräskin herra. Aika laveaksi pitää ruuhkan käsitettä levittää, jotta työmatkaliikenteen jonontynkiä voi sellaisiksi laskea. Toki poikkeusjärjestelyt jurppivat, mutta niin kiire ei ole kellään, ettei liikennevaloissa ehtisi seistä nyrkkiä puimatta toistenkin punaisten ajan. Pääkaupunkiseudulla ajoittainen liikenteen seisominen on normaalia, oikeista suurkaupungeista puhumattakaan.

Muutama moporeissu Indonesiassa on oppinut arvostamaan jotain, mikä voitaisiin omaksua meikäläiseenkin liikennekulttuuriin: luoviminen. Kun kaistat pullistelevat kulkuneuvoja, kuuluu asiaan, että tilaa annetaan ja äänimerkkiä käytetään. Suomessa tämä vaatisi radikaalia liikennekulttuurin muutosta, sillä meillä on tapana omistaa kaista, millä kulloinkin satutaan ajamaan. Tilaa ei anneta, ainakaan vapaaehtoisesti ja tööttiä käytetään vain kettuiluun.

Allekirjoittanut aikoo lumien sulettua suristella sakkojenkin uhalla skootterilla balilaisittain: autojen jämähtäessä paikalleen, kaksipyöräisellä on kätevä pujotella kotteroiden ohi jonon keulille. Halvalla.