Uutiset

Luovuudesta haetaan eväitä kilpailukyvylle

Hämeen Yrittäjät ja Hämeen taidetoimikunta ovat ideoineet maakunnallisen Yrittäjän taidepalkinnon, joka jaetaan ensimmäisen kerran yrittäjän päivänä maanantaina 5. syyskuuta.

-Palkinto on tarkoitettu yritykselle, joka kykenee hyödyntämään taidetta omassa liiketoiminnassaan, sanoo Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Liike-elämän piiristä on aina tullut taiteenostajia, tilaustöiden teettäjiä ja mesenaatteja. Haukan mukaan Hämeen Yrittäjät haluaa, että liike-elämän ja taiteen yhteistyö menisi pidemmälle.

-Yrittäjät hakevat kilpailukykytekijöitä. Niitä voidaan saada, kun annetaan luovuudelle tilaa. Luovuus ja taide yhdistetään teolliseen muotoiluun. Mutta Suomessa vain yksi yritys kahdestakymmenestä käyttää muotoilua apunaan tuotekehityksessä.

-Suomessa ei ole aiemmin palkittu yrittäjiä yhteistyöstä taiteilijoiden kanssa. Kanta-Hämeessä olemme nyt suunnannäyttäjiä, Haukka muistuttaa.

Hämeen taidetoimikunnan tuottamisen läänintaiteilija Anna Vesén näkee yrittäjillä ja taiteilijoilla olevan paljon yhdistäviä tekijöitä.

-Voisi ajatella, että taiteilijoilla ja yrittäjillä ei ole mitään yhteistä. Taiteilijat tekevät työtään yksin, palavasta intohimosta omaa tekemistään kohtaan. Mutta näin on myös monen yrittäjän kohdalla.

Uudenlaista kipinöintiä

Yrittäjän taidepalkinto luovutetaan Liekki-illassa, joka järjestetään yrittäjän päivän kantahämäläisenä päätapahtumana Hämeenlinnan Verkatehtaan Lasipihalla.

Haukka luonnehtii Liekki-iltaa konkreettiseksi mahdollisuudeksi, jossa liike-elämä ja taide voivat kohdata.

-Yrittäjän päivän iltana kaksi hyvin erilaista ihmisryhmää pääsee tapaamaan toisiaan. Kun luovuus kohtaa rationaalisuuden, uudenlainen kipinöinti on mahdollista. Illasta on hyötyä niin taiteilijoille kuin yrittäjille.

Mitä Lasipihalla tulee tapahtumaan, sitä Vesénin mukaan ei voi vielä tietää.

-Ainakin taiteilijat ovat tulossa innolla kohtaamiseen.

Liekki-ilta kuuluu Liekki-toimialakohtaamisten sarjaan, jonka tavoitteena on rakentaa yhteistyötä luovien alojen tekijöiden ja elinkeinoelämän välille. Tilaisuuksissa alueen taiteilijat esittelevät taiteen sisältöjä ja niiden hyödyntämisen mahdollisuuksia.

Hanke saa rahoitusta muun muassa Euroopan sosiaalirahastolta. (HäSa)