fbpx
Uutiset

Lupa rynnätä ja ryysiä eikä taluttaja napise

Kun Hämeenlinnan kennelkerhon valjakkohiihtäjien yhteistreenit ovat käsillä Alajärven Tervaniemessä, lähtötohinan ääni kantautuu vaivatta kilometrien päähän.

Sivakoista ei juuri sihinää kummempaa ääntä lähde, mutta niiden eteen valjastetut koirat pitävät huolen siitä, että liikunnan riemu kantautuu myös lähitienoon sohvaperunoiden korviin.

Kymmenkunta valjastettua koiraa haukkuu, ulvahtelee ja hypähtelee suksiin sidottujen isäntiensä ja emäntiensä edessä. Eero Itkonen yrittää hyssytellä saksanpaimenkoira Biancaa, mutta naurahtaa ja jättää yrityksen sikseen.

Hän tietää, mistä koirien hurja möykkä johtuu.

– Koirista on kivaa, kun saa rynnätä ja ryysiä eikä kukaan kiellä, hän selvittää.

– Ulkopuoliset varmaan ihmettelevät, että mitä nuo tekevät koirilleen, kun ne noin kauheasti meluavat. Ne ovat kuitenkin vain tohkeissaan, jatkaa Mari Alho.

Alhon dobermanni Kukka kyllästyy jaaritteluun ja spurttaa matkaan.

Hujauksessa pois ja takaisin

Valjakkojen meno on vinhaa: yhdessä hujauksessa koko konkkaronkka on muuttunut mustiksi pisteiksi Alajärven valkoisella taustalla. Takaisin tullaan yhtä railakkaasti. Harrastajat sanovat, että yksi syy lajin hauskuuteen on juuri vauhti.

Kuntokin kasvaa. Kun Mari Alho vuosi sitten antoi houkutella itsensä valjakkohiihtäjäksi, hän oli edellisen kerran ollut suksilla peruskouluaikoinaan. Koiran kanssa sivakoiminen osoittautui hulvattomaksi.

– Tässä lajissa omalla hiihtotaidolla ei ole hirveästi väliä. Tosin mitä parempi hiihtäjä on, sitä nopeampaa menoa, Alho vihjaa.

Kennelkerholaiset ovat saaneet harrastuksestaan paitsi iloa, myös mainetta ja kunniaa. Tuorein saalis on naisten naru A -sarjan viestijoukkueen SM-pronssi Joensuusta toissa viikonlopulta.

Harrastuksen ovat löytäneet myös seuroihin kuulumattomat. Eija Hagman keksi omin päin yhdistää hiihto- ja koiranulkoilutuslenkit. Mäyräkoira Fanny posottaa eteenpäin minkä pieniltä kintuiltaan pääsee.

– Tämä juoksee helposti vaikka kymmenen kilometriä, Hagman kertoo.

Tappelunhaluiset pidettävä kotona

Valjakkohiihtoa on harrastettu Hämeenlinnan seudulla muutamia vuosia. Hämeenlinnassa harjoituksia pidetään viikoittain. Janakkalassakin koiraväelle on osoitettu oma latuvuoro.

Riihimäkeläiset Hanna Tynninen, Niko Saari ja belgianpaimenkoira Petrus käyvät Hämeenlinnassa treenaamassa, koska omassa kaupungissa lajille ei ole harjoituspaikkoja.

Koiralta laji vaatii paitsi kuntoa ja halua painaltaa eteenpäin, myös sosiaalisuutta ja kielitaitoa. Koiran nimittäin on hiihtäjän huudosta tiedettävä, mihin suuntaan milloinkin käännytään.

– Alamäet ovat pahoja. On varottava menemästä koiran ohi, ettei vetonaru sotkeudu. Ei silti, kisoissakin on kaadettu aitoja, kun koira on mennyt yhtä puolta ja hiihtäjä toista, nauravat Mari Alho, Terhi Helminen ja Pirjo Kinnunen.

Menot