Uutiset

Lyseon ysien konsertti

Saimme 25.4.2005 nauttia Hämeenlinnan lyseon ysien musiikkikonsertista, joka oli toteutettu aitojen konserttien tapaan.

Juontajat olivat panostaneet pukeutuen ja aiheeseen perehtyen ammattimaisesti, orkesteri soitti välisoitot ja lavasteet olivat onnistuneet, väriheittolaitteet tehosti musiikkia onnistuneesti.

Itse esiintyjät olivat ihanan innostuneita rooleistaan ja musiikin mukaan valitut asut aurinkolaseja myöten täydensivät tunnelmaa.

Rokkimimmin eläytyminen biiseihin oli moninkerroin mautittavampaa kuin leipärokkareiden esiintymiset, mutta kiitokset kuuluvat koko esiintyjäkaartille.

Yleisöä olisi toki saanut olla runsaammin paikalla, jotta nuoren tavoite saada uusia soitimia olisi toteutunut.

Lippujen hinta ei ollut ylimitoitettu. Toivottavasti saamme kuulla jatkossakin näin korkeatasoista amatöörikonserttia kultuurilyseossamme.

Vuosimalli -57

Hämeenlinna