Kolumnit Uutiset

Maaginen 0,7 prosenttia karkaa taas

Hallituksen kehysriihen tulokset ovat herättäneet odotetusti intohimoja.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on moitteiden ohessa ehtinyt riemuita siitä, että vihdoinkin Suomi puuttuu kehitysapurahoihin, niin kuin hän kehitysyhteistyötä kutsuu.

Kehysriihessä kehitysyhteistyöstä päätettiin niistää 50–100 miljoonaa euroa vuosittain.

Tänä vuonna kokonaispotti kehitysyhteistyöhön on noin 1,1 miljardia. Leikkaus lähentelee 10 prosenttia.

Jo aikaisemmissa kehysriihissä hallitus on päättänyt noin 30 miljoonan vuosittaisista leikkauksista. Ja sitäkin ennen oli päätetty 30 miljoonan leikkauksista vuodelle 2015.

Ainakin 25 vuotta on haviteltu kehitysyhteistyövarojen määrän nostamista 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.

Tällä tasolla ja ylikin ovat muun muassa Ruotsi, Norja ja Hollanti.

Ironista kyllä syvimmän laman vuosina 1990-luvulla tavoite oli kerran ainakin lähellä, koska bkt kääntyi laskuun.

Nyt hallitus aikoo varmistaa, ettei niin pääse käymään, vaikka sukellus olisi lamavuosien luokkaa.

Suomi väittää yhä olevansa länsimainen hyvinvointivaltio, joka pitää kansainväliset sopimuksensa.

Suomi on antanut lupauksen kasvattaa kehitysyhteistyövarat 0,7 prosenttiin bkt:stä ensi vuoteen mennessä.

Sata miljoonaa on maailman pelastamisessa pennosia. Yksilötasolla kuitenkin jokainen euro on tärkeä.

Nyt sanotaan, että jokainen sentti tarvitaan kotimaassa. Täällä eletään kuitenkin ihan eri planeetalla kuin esimerkiksi monissa Afrikan maissa.

Meillä paheksutaan ryhmäkokojen kasvavan koulussa muutamilla oppilailla. Puhutaan varmasti tärkeästä asiasta.

Suomen kehitystuella on esimerkiksi Tansaniassa pyritty mahdollistamaan se, että tytöt yleensä pääsevät kouluun. Ryhmäkoosta siellä ei vielä keskustella.

Kun tyttö saa koulutuksen ja ammatin, hän pystyy itse auttamaan itseään ja aikuistuttuaan koko perhettään. Ei enää tarvita kehitysrahoja.

Kehityspolitiikan pitäisi olla loogista, kestävää ja tempoilematonta, jotta tuohon tavoitteeseen päästäisiin.

Kehitysministeri on halunnut jättää politiikkaan oman jälkensä. Moni on silti tyytynyt viilauksiin.

Paavo Väyrynen (kesk.) sen sijaan halusi muuttaa koko politiikan ja tukea mm. Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Länsi-Balkania.

Hänen mantransa oli luonnontaloudellinen kehitys, mitä se tarkoittikaan. Hän oli sitä mieltä, että kehityspolitiikka oli painottunut liikaa köyhyyden poistamiseen.

Sitä kesti muutaman vuoden, ja sitten palattiin vähin äänin aikaisemmille linjoille.

Perussuomalaiset iloitsevat kehitysyhteistyövarojen leikkauksesta.

He myös vaativat tiukempia kriteereitä maahanmuutolle, koska ihmisiä pitäisi auttaa kotiseuduillaan. Millä auttaa, kun kehitysvarat on leikattu? Missä on logiikka?