Kolumnit Uutiset

Maailma jatkaa juoksuaan pommeista huolimatta

Viikonloppuna minulta kysyttiin, olenko koskaan ajatellut juosta Bostonin maratonia.

Tiistaiaamuna ihmettelin, kun voittajan aika vaikutti keskinkertaiselta, ”vain” 2.10 ja osia. Bostonin alamäkireitillä on juostu paljon kovempaakin.

”Nyt siellä on räjähtänyt pommi. Ihmisiä on kuollut.”

Niin missä? – ”Bostonissa, maalipaikalla.”

Viralliset kommentit kumisivat tyhjyyttään. Nyt eivät turvallisuuspolitiikan tuntijat ole omalla maaperällään.

Amerikan vapaustaistelijan Paul Reveren muistoksi (Patriots Day) juostavaan Bostonin maratoniin sisältyy syvää symboliikkaa.

Ensimmäisen kerran Bostonissa juostiin vuonna 1897 eli vuosi sen jälkeen, kun Kreikan Spiridon Luis voitti olympiamaratonin Ateenassa vuonna 1896.

Bostonin maratonin historia on myös suomalaisen juoksu-urheilun historiaa.

Hannes Kolehmaisen ja Albin Stenroosin tossunjäljissä nimensä historiaan ovat kirjanneet 1950- ja 1960-luvuilla Veikko Karvonen, Antti Viskari, Eino Oksanen (3 voittoa!) ja Paavo Kotila. Viimeisin suomalaisvoitto Bostonista on Olavi Suomalaisen vuodelta 1972.

Suomalaisnaisista on menestynyt parhaiten Tuija Toivonen (nimellä Jousimaa). Bostonissa naiset saivat juosta ensimmäisen kerran vuonna 1972. Jo sitä ennen muutamat olivat juosseet salaa, mikä oli oman aikansa sensaatio.

Mitä olisi juoksu ilman naisia? – Ei niin kerrassaan mitään, tai ainakin paljon ikävämpää, tylsempää, varmaan myös raskaampaa. Sitä paitsi maratonia pidemmillä ultramatkoilla naiset ovat miehiä sitkeämpiä, kun kestävät paremmin kipua.

Aikaisemminkin urheilutapahtumiin on kohdistunut hyökkäyksiä, mutta Bostonissa on jotakin erityistä. Läheskään kaikki ei ole vielä valjennut.

Pommit räjähtivät juuri tavallisten kuntoilijoiden saapuessa maaliin. Lähdöstä oli kulunut silloin aikaa 4 tuntia 9 minuuttia.

Runners´ World -lehden kolumnisti Peter Sagal juoksi sokean William Greerin saattajana maaliin ajassa 4.04. Sagal kirjoittaa, että William oli jo ollut hellittämässä kävelyksi viimeisen mailin aikana, mutta jatkoi sitkeästi juoksua. Sokean juoksijan urheuden ansiosta kaksikko vältti kuoleman tai pahat vammat.

Uskaltaako kukaan enää juosta isoja kaupunkimaratoneja? – Totta kai uskaltaa. Juoksu on maailmaa yhdistävä voima, ei ikinä erottava. On aivan sama, juokset sitten Tykköön kylämaratonin Jämijärvellä tai New Yorkissa.

Yhdysvalloissa on jo järjestetty ja järjestetään parhaillaan lukuisia juoksutapahtumia ja yhteislenkkejä Bostonin uhrien muiston kunnioittamiseksi. Raakalaismaisinkaan pommiräjähdys ei riitä pysäyttämään suurten massojen liikettä.

Ei Bostoniin muuten mennä vain ajatuksen voimalla. Aikaraja yleiseen sarjaan on ollut 3.05. Mikähän lienee viisikymppisiin?