Uutiset

Maailman ihanin tyttö kasvoi menetelmäksi

Kun Miina Savolainen alkoi valokuvata helsinkiläisen lastenkodin tyttöjä vuonna 1998, ei hän osannut kuvitella, mitä kaikkea taiteen maisterin lopputyöstä seuraisi.

– En konkreettisesti. Mutta jo ensimmäisissä kuvaustilanteissa tuli tosi voimakas tunne, että tämä on jotain suurta. Tämän kanssa haluan tehdä töitä, muistelee Savolainen.

Kolmetoista vuotta myöhemmin Savolainen on kouluttanut 3 000 hoidollisten ja pedagogisten alojen ihmistä käyttämään voimauttavan valokuvan menetelmää.

– Ei ole olemassa niin vaikeata elämäntilannetta, etteikö ihmisessä oleva hyvä ole mahdollista tehdä näkyväksi.

Voimauttavan valokuvan menetelmää on hyödynnetty mm. perheiden yhteydentunteen rakentamisessa ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Useaan otteeseen palkittu menetelmä on ollut käytössä mm. erityisopetuksessa, saattohoidossa, päihdetyössä, turvakodeissa, kidutettujen ihmisten terapioissa.

– Ideana on, että koko valokuvauksen dynamiikka käännetään päinvastoin kuin yleensä. Valokuvattava saa valita kuvauspaikat ja sen, miten hän haluaa tulla nähdyksi. Sellaista tunnetason sanallista kieltä ei ole, joka toimisi kaikessa hoidollisessa työssä.


Monet kärsivät näkymättömyydestä

Miina Savolaisen lastenkotitytöistä tekemästä taidevalokuvakirjasta Maailman ihanin tyttö (2008) otettiin tänä syksynä kolmas painos. Suomen- ja englanninkielistä kirjaa on myyty yli 20 000 kappaletta. Savolainen ei hämmästele, miksi ihmiset tuntevat siihen vetoa.

– Vaikkei ihmisellä ole tuon kaltaista taustaa, monet tunnistavat omassa elämässä näkymättömyyden kokemusta. Kysymys on itsen hyväksymisestä ja lempeämmästä katsomisen tavasta.

– Suomessakin on ollut pitkä häpeällä kasvattamisen historia. Lasta ei ole kehuttu, ettei se ylpisty. Lapsi on nähty suoritusten kautta.

Savolainen pitää edelleen yhteyttä ”tyttöihinsä”, jotka ovat jo nuoria aikuisia.

– Nyt alkaa olla olemassa jo toisen polven maailman ihanimpia tyttöjä ja poikia, mikä on tietenkin ihana juttu myös.


Valokuvat kiertävät maailmaa

Koulutustyöt ja maailmalla kiertävät valokuvanäyttelyt pitävät Savolaisen niin kiireisenä, ettei uusia saman idean pohjalta ponnistavia teoksia ole luvassa. Seuraavassa kirjassaan hän aikoo keskittyä voimauttavan valokuvan menetelmän teoriaan.

Valokuvaajana Savolainen on lähestynyt myös isyyttä ja sukupuolivähemmistöjä identiteettityön näkökulmasta. Nämä näyttelyt ovat vielä työn alla.

Ensi syksynä maailman ihanimpien tyttöjen valokuvat valtaavat YK:n rakennuksen New Yorkissa.

– UN Women kokoaa näyttelyn yhteyteen maailmalta muitakin projekteja, jotka liittyvät tyttöjen ja naisten voimautumiseen, kertoo Savolainen.

Miina Savolainen vieraili sunnuntaina Hämeenlinnan Suomalaisessa kirjakaupassa. (HäSa)