Uutiset

Maakunnan verokeisari vangittu petoksista

Kanta-Hämeen toissa vuoden suurimpana veronmaksajana tunnettu hämeenlinnalainen Kimmo Andersson on vangittu epäiltynä 24 törkeästä petoksesta. Hänen omaisuuttaan on määrätty takavarikkoon noin kahden miljoonan euron arvosta.

Vangitsemisesta on päätetty todennäköisin syin eli kahdesta perusteesta vahvemmalla.

Andersson on pyörittänyt toimistokonebisnestä, johon hänen epäillyt rikoksensa Hämeen Sanomien tietojen mukaan liittyvät. Lisäksi hänellä on merkittäviä kiinteistöomistuksia.

Vangitsemisoikeudenkäynnin aineisto on poliisin vaatimuksesta määrätty salaiseksi.

Anderssonin johtama Fici-Copy -yritys on myynyt ja liisannut kopio- ja muita toimistokoneita lähinnä pienille ja keskisuurille yrityksille sekä järjestöille Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla. Sopimukset ovat olleet joillekin asiakkaille kalliita eikä tavara aina ole vastannut asiakkaiden toiveita.

Fici-Copyllä oli Konica Minoltan toimistokoneiden edustus, jonka se menetti viime vuoden lopulla TJ Com oy:lle. TJ Comin perustivat kaksi Fici-Copyn entistä osakasta. Maahantuoja siirsi sopimuksen uudelle yritykselle välittömästi yrittäjien irtauduttua Fici-Copystä.

Vuodesta 2001 toimineen Fici-Copyn liikevaihto oli viime vuonna noin viisi miljoonaa euroa.

Kimmo Andersson maksoi viime vuonna itselleen palkkaa liki 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi hän sai pääomatuloja vajaat puoli miljoonaa euroa. Veroa niistä kertyi maksettavaksi yhteensä 857 000 euroa. (HäSa)