Uutiset

Maanalaisten öljysäiliöiden poistomääräyksiin lievennystä

Pohjavesialueella olevien maanalaisten öljysäiliöiden poistamista koskevia määräyksiä lievennetään.

Ympäristönsuojelumääräysten mukaan säiliöistä tulisi päästä eroon ensi vuoden loppuun mennessä. Tähän aikatauluun esitetään nyt väljennystä.

Lisäksi säiliöiden ehdottomaan poistovelvoitteeseen on luvassa helpotusta. Maan alle voisi tietyin ehdoin jättää tarpeeksi hyväkuntoiset tai tyhjät säiliöt.

Tulevasta aikataulusta, esityksen ehdoista ja muista yksityiskohdista päätetään ympäristölautakunnan kokouksessa toukokuun 17. päivänä.

Taloudellista tukea säiliöiden poistamiseen ei kuitenkaan ole näillä näkymin kaupungilta luvassa.

Terveysvalvonnan johtaja Sara Syyrakki kuitenkin lupaa, että kaupunki on mukana auttamassa säiliöiden poistamisen suunnittelussa.