Uutiset

Maanteiden hiihtolomaliikenne vilkkaimmillaan iltapäivällä

Hiihtolomaliikenteen ennakoidaan olevan maanteillä vilkkaimmillaan tänään. Liikkuvan poliisin mukaan eniten liikennettä on todennäköisesti valtatiellä 4 Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun sekä valtatiellä 3 Tampereelle.

Liikennettä odotetaan eniten iltapäivän kahden ja iltakuuden välille. Poliisi odottaa liikenteen sujuvan rauhallisesti ja ilman suuria ruuhkia.

Myös junissa, busseissa ja lentoliikenteessä on tänään vilkas matkustuspäivä. Ilmailulaitos on kehottanut lentomatkustajia saapumaan tarpeeksi ajoissa lentoasemalle.

Hiihtolomat alkavat Etelä-Suomessa ensi viikon maanantaina. Talviloma on porrastettu niin, että viikolla 8 lomailevat Uusimaa, Varsinais-Suomi, pääosa Kanta-Hämettä ja osa Satakuntaa.

Viikolla 9 lomalle pääsevät koululaiset Etelä-Karjalasta, Kymenlaaksosta, pääosasta Päijät-Hämettä, Pirkanmaalta, osasta Satakuntaa, Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta, Keski-Suomesta ja osasta Etelä-Savoa.

Viikolla 10 lomalla ovat osa Etelä-Savosta, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Oulun lääni ja Lapin lääni. (STT)

Päivän lehti

28.11.2020

Fingerpori

comic