Uutiset

Maantien vastustamaton kutsu

Joku vilahti talomme ohi lauantai-illan hämärässä, kun katsoin olohuoneen ikkunasta. Ei noin lujaa saisi juosta. Taisi kiusallaan kiihdyttää.

Juoksun seuraaminen sivusta on silkkaa kärsimystä. Pitää päästä mukaan, vaikka ohi ei ehtisikään.

On jokakeväinen juoksuaika. Se ei tarkoita ihan samaa asiaa kuin kollikissoilla, mutta melkein. Vietti vetää, ja maantien kutsu on vahva.

Juoksuajan iskiessä mies tai sen paremmin nainenkaan ei mourua nurkissa, ei omissa eikä vieraissa, vaan hän lähtee pitkälle lenkille. Niiden väliin on hyvä ripotella viikon varrelle lyhyempiä pyrähdyksiä.

Huhtikuussa lenkit venyvät ja niistä tulee viimein loputtoman pitkiä vaelluksia kevään valossa. Jossakin vaiheessa napsahtaa päälle ylikunto eli hirmuinen väsy, mutta se ei haittaa. Nyt antaa palaa. Levätään vasta haudassa.

Varokaa norjalaisia juoksuoppaita!

Norjalaisen Terje Nordbergin ”Juoksijan oppaan” mukaan kirjan tarkoituksena on antaa tietoa, jonka avulla voi tehdä juoksulenkeistä mahdollisimman hyödyllisiä.

Hyödyllisiä!

Ei juoksua voi ajatella saavutettavan hyödyn näkökulmasta. Se on sairasta ja vierasta. Juoksua ei pidä välineellistää, se on arvo sinänsä. Juoksu on samalla sekä maailma että elämä pienoiskoossa.

Kirja lässyttää: ”Jokainen toivoo palaavansa lenkiltä uutena, parempana ihmisenä”.

Kun on polvet risana, väsyttää, oksettaa, huojuttaa ja kaikkea yhtä aikaa, niin aika kaukana on ajatus paremmasta ihmisestä. Oma heikkous maistuu verenä suussa, ja omat rajat tulevat seinäksi eteen.

Ei juoksemalla muutu jalommaksi ihmiseksi. Elämä ei edes välttämättä pitene, mutta väliäkö sillä. Tuntuupa ainakin elo pidemmältä, ja aina vaan on uutta tietä juostavaksi.

Juoksu tuntuu parhaalta silloin, kun ihminen on ehjästi sinut itsensä kanssa. Tai edes jotakin sinne päin. Pahin virhe on juosta itseään karkuun.

Ai mihinkö tähtään? Maratonille? Ehei. Tähän hetkeen ja ehkä iltaan asti, siihen, kun pääsen taas lenkille.

Salainen haaveeni olisi päästä juhannuksena Saarijärven Lannevedelle, jossa juostaan XXIII Kiimasen Savulenkki: ”reitti hyväpintaista soratietä, korkeatasoista kulttuuriohjelmaa ja elävää musiikkia”. Jess.

Entä Vesijaon Nakukymppi Padasjoella 17. kesäkuuta!

Suomen suvessa on uskomaton määrä mahtavia juoksutapahtumia ja sitten joku väittää, että juoksu on alamaissa. Puhukoon pukille.

Älkää vain ruvetko juoksemaan laihduttaaksenne. Mutta älkää myöskään antako ylipainon estää juoksuharrastuksen maltillista aloittamista. Paino putoaa, mutta se on jalon harrastuksen mitätön sivuvaikutus.

UKK-instituutin johtaja Mikael Fogelholm laskeskelee Kalevan jutun mukaan lenkkiensä jälkeen energiankulutuslukemia. Miksi ihmeessä? Hänenhän pitäisi sentään suunnistajana olla fiksu tyyppi.

Tehokas juoksu kuluttaa tunnissa reilusti yli 1 000 kilokaloria, mutta rakastelu vain 85-104. Mitähän siitäkin voisi päätellä? Senkö, ettei rakastelusta ole ”hyötyä”?

Lähde: Juoksija-lehden Juoksukalenteri 2005.