Uutiset

Maaseudun tarjonta esillä Elämystorilla

Kesäkuun kuudentena päivänä järjestetään Hämeenlinnan torilla ensimmäinen Elämystori-ilta.

Tapahtuman tarkoituksena on tarjota maaseudun yrittäjille mahdollisuus esitellä tuotteitaan ja palveluitaan.

– Ajatuksena on, että tarjolla olisi kaikkea sellaista, mitä ei saa marketin hyllyltä itsetehdystä leivästä kotikutoisiin villasukkiin, kertoo Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtaja Ossi Ek.

Kaupanteon lisäksi illan ohjelmaan kuuluu musiikkia. Torille yritetään saada myös maaseudun eläimiä perheen pienimpien iloksi.

Elämystori-tapahtumaan kuuluu myös Hämäläinen toriehtoo, jonka aikana muun muassa valitaan Hämeen edustaja heinäkuussa järjestettäviin murteella puhumisen SM-kisoihin.

Kesän aikana Elämystoreja järjestetään kaikkiaan neljänä iltana.

Päivän lehti

24.1.2020