Presidentti Sauli Niinistö toivotti Emmanuel Macronin tervetulleeksi Presidentinlinnaan torstaina aamupäivällä.
Uutiset

Macron saapui Presidentinlinnaan – Niinistö halasi tervehdykseksi

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on saapunut Presidentinlinnaan, jossa hän ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö käyvät viralliset keskustelunsa.

Presidenttien on arveltu keskustelevan muun muassa Euroopan puolustus- ja turvallispolitiikasta. Keskusteluja käytäneen ainakin Macronin väläyttämistä EU:n interventioaloitteesta, joihin Suomi on ilmaissut suhtautuvansa varovaisen myönteisesti. Euroopan yleinen kehitys ja turvapaikkapolitiikka, suhteet Venäjään ja Yhdysvaltoihin sekä arktiset kysymykset nousevat todennäköisesti keskusteluihin mukaan.

Macron saattaa nostaa esille myös Suomen tulevat hävittäjäkaupat, koska yksi ehdokkaista Suomen uusiksi monitoimihävittäjiksi ovat ranskalaiset Dassault Rafale -koneet.

Keskustelujen päätteeksi presidentit pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden Presidentinlinnan Peilisalissa kello 10.50 alkaen.

Iltapäivän lehdistötilaisuuden jälkeen presidentti Macron vierailee Aalto-yliopistolla yhdessä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa.

Tämän jälkeen he matkaavat Kesärantaan työlounaalle. Lounaskeskusteluihin nousevat ajankohtaiset Euroopan unioniin liittyvät asiat, kuten EU:n puolustus ja maahanmuutto sekä Euroopan talous- ja rahaliitto EMU. Ranska on ollut innokas EMU:n uudistaja.

Lounaan päätteeksi pääministeri Sipilä ja presidentti Macron pitävät lehdistötilaisuuden.

Rouva
Jenni Haukio ja rouva Brigitte Macron tutustuvat torstaina pian avautuvaan Uuteen lastensairaalaan Helsingin Meilahdessa sekä vierailevat Suomenlinnassa.

Kyseessä on presidentti Macronin ensimmäinen vierailu Suomessa.

15 tuoreinta

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930