Kolumnit Uutiset

Maitokiintiön kahleet kirposivat

Jo kadonneiksi luullut talonpoikaiset vapaudet ovat palaamassa. Maidontuotantoa ei enää kahlita tilakohtaisin kiintiöin, vaan pihatossa voi olla mittaa juuri niin paljon kuin viljelijän pokka, perämetsä ja erityisesti pankinjohtajan pokka kestävät.

Tuotannon rajoitukset alkoivat jo 1960-luvulla, jolloin Mansikista maksettiin tapporahaa kuin pedosta ikään. Kun lehmät vähenivät ja hevoset vaihdettiin traktoreihin, peltoakin oli liikaa. Valmet kun ei kulje heinällä ja kauralla ja niinpä peltoja paketoitiin. Kun tämäkään ei riittänyt, maidontuotanto kahlittiin tilakohtaisiksi kiintiöiksi.

Kiintiöt vaikuttivat karjaväen elämään, parinmuodostuksesta alkaen. Tanssitettavan tytön kotitilan maitokiintiö oli tärkeämpi kyseltävä kuin hehtaarit, koska avioliitto mahdollisti kiintiöiden yhdistämisen. Ja minkä maaseutuelinkeinoviranomainen yhdistää, sitä älköön ihminen erottako.

Iltamissa kannatti tunnustella myös tytön käsiä. Jos ne olivat karheat, kyse oli emäntäaineksesta, rivakasta työihmisestä. Pehmeäkätisen hepsankeikan tanssittaminen oli silkkaa viihdettä, ei sellaisesta olisi navettaan.

Lypsykarjatiloja on enää noin 8 000, ja kiintiöiden loppuminen tietää kilpailua ja pudotuspeliä. Tulevaisuus on tehotuottajien, ja riskit kasvavat.

Maidontuottajat ovat osuustoimintaväkeä, jolta jokainen maitotilkka haetaan riippumatta siitä, missä se lypsetään.

Osuustoiminta on säilyttänyt yhteisöllisyytensä alati kovenevassa markkinataloudessa. Vähäkin maito noudetaan matkojen takaa, vaikka edullisinta olisi lähettää sen lypsäjälle maitotili saatesanoin, että juota tilkkasesi kissalle tai kaada maahan. Mutta sellainen ei kuulu pellervolaisiin periaatteisiin.

Muuan eteläpohjalainen yksityismeijeri on aistinut ajan hengen ja markkinoi vapaan lehmän maitoa ja siitä valmistettuja tuotteita. Tuskin jalasjärvisten lehmien vapaudet erityisesti poikkeavat muun Suomen nautojen elämästä, mutta toki mainonta uppoaa maaseudusta vieraantuneisiin kaupunkilaiskuluttajiin ihan täydestä. Mielikuvilla on valtava voima.

Vapaa lehmä saa hyvän hoidon. Se käyskentelee avarassa pihatossa, syö apilaa, saa vertaistukea ja pääsee laitumelle tai ainakin ulos.

Lehmillä menee itse asiassa paremmin kuin monilla laitosvanhuksilla, joita kukaan ei ehdi edes ulkoiluttaa. Elämää hyvinvointivaltiossa vuonna 2015.

Päivän lehti

9.4.2020