Uutiset

Maksuhäiriö ei estä vuokrasuhteen syntymistä

Hämeen Sanomien nettisivuilla kirjoittaja purkaa harmiaan siitä, ettei Hämeenlinnan Asuntojen vuokra-asuntoon ole mahdollisuutta päästä, jos hakijalla on luottotiedoissa merkintä maksuhäiriöstä.

Toimitusjohtaja Matti Riekkolan mukaan kirjoittajan käsitys ei pidä paikkaansa. Myöskään työttömyys ei ole este vuokrasuhteen syntymiselle.

– Lähtökohta on aina, että pitäisi pystyä varmistamaan, että maksukykyasiat ovat kohtuullisessa kunnossa. Siihen tarvitaan mahdollisesti perusturvaa, ja sen keskustelun täytyy aina olla jollakin tavalla valmis, sanoo Riekkola.

Hämeenlinnan Asuntojen toimintamallissa osakeyhtiö ei pyri tekemään voittoa vaan vuokrat käytetään kiinteistöjen ylläpitoon ja kunnostukseen.

– Kun kaikki vuokralaiset yhdessä maksavat kaikki kustannukset, on kaikkien etu, että jokainen hoitaa oman sarkansa, Riekkola jatkaa.


Nimi vaihtuu vuosittain 500 ovessa

Hämeenlinnan Asunnoilla on tällä hetkellä hieman yli 2100 asuntoa, mm. Jukolassa, Nummella, Kaurialassa, Katisissa, Laaniityssä, Katumalla, Myllymäessä, Kettumäessä ja Harakkamäessä. Kuntaliitos kasvatti yhtiön asuntojen määrää usealla sadalla.

Riekkolan mukaan tilanteet asuntojonossa vaihtelevat jatkuvasti ja nopeasti. Asuntojen saatavuudesta kertoo kuitenkin jotakin se, että kuukaudessa noin 30 asunnossa vaihtuu asukas. Vuositasolla tämä tarkoittaa, että lähes neljäsosassa yhtiön huoneistoista tehdään muuttoja.

– Asunnon saanti on ollut toistaiseksi suhteellisen sujuvaa, luonnehtii Riekkola.

Hänen mukaansa mikään asuinalue ei ole selkeästi suositumpi kuin toinen, mutta pienistä huoneistoista ollaan huomattavasti kiinnostuneempia kuin suurista.

– Kolmio on peruskaupunkilaiselle huono koko. Hakijoista valtaosa on tänä päivänä yhden ja kahden hengen talouksia, ja maahanmuuttajataustaiset henkilöt tarvitsevat kolmioita isompia tiloja.


Uusi vuokrarivari Sampo 3:een

Hämeenlinnan Asuntojen käyttöaste oli vuodenvaihteessa 98,5 prosenttia, mikä on yrityksen kannalta hyvä, mutta tarkoittaa samalla sitä, että vuokralaisilla on vähemmän vaihtoehtoja joista valita.

Noin vuoden kuluttua tilanne muuttuu jonkin verran, kun Hirsimäen ja Loimalahden kylkeen, Sampo III:n alueelle, valmistuu uusi 16 asunnon rivitalo. Sen suunnitelmat valmistuvat lähiviikkoina.

Tällä hetkellä Hämeenlinnan Asuntojen neliövuokra vaihtelee seitsemän ja 12,50 euron välillä. Matti Riekkola ei pidä vuokrien korotuspaineita erityisen suurina.

– Paineet peilautuvat energian hinnan kautta. Meidän tapaisessa kuviossa hoitokuluista 30 prosenttia on sidottu suoraan energiaan, välillisesti vielä reilusti enemmän.

Remontteja Hämeenlinnan Asunnot tekee kiinteistöihinsä tänä vuonna 2 miljoonalla eurolla. Summa on jotakuinkin sama kuin viime vuonna.

– Kymmenen vuotta sitten korjauksiin käytettiin vähän yli 400 000 euroa. Onneksi meillä on ollut mahdollisuus selkeästi kasvattaa korjausmäärärahaa, sanoo Riekkola. (HäSa)