Mamma mia

 

Olin hakemassa kaupasta valkosuklaanougatmoussen tekemiseen vaadittavaa lisäainejauhesekoitusta, kun kassajonossa kuului iloinen molotus.
 
Kaksi veli venäläistä siellä keskusteli suu vaahdossa ostoksistaan. He ostivat kuusi isoa pulloa jotakin joka näytti minusta simalta ja pohtivat, onko se viinaa vai ei. Sitten toinen sanoi toiselle, että tuo takanasi seisova muija on paljain jaloin, varmaan joku paikallinen friikki. Minä en ilmeelläkään näyttänyt, että satun myös osaamaan venäjää. Jotenkin ajattelin, että ne gangsterinnäköiset miehet sullovat minut sen kalliin katumaasturinsa takakonttiin, sen sukellusveneestä varastetun plutoniumin viereen. Ja sitten joudun venäläisen ilotyttömafioson orjaksi, ja minulle laitetaan kamalaa vaaleansinistä luomiväriä, niin kuin usein venakoilla tapaa olla. Äläkäs sinä yhtään hymyile siellä, sinulla on aivan varmasti omia ennakkoluuloja joitakin kansallisuuksia kohtaan.
 
Joskus 70-luvulla muistan, että venäläisissä hotelleissa oli kummallinen haju ja sitten niissä oli se Berjozka -myymälä, josta sai halvalla ostaa tummaa pahaa suklaata ja niitä toinen toisensa sisään meneviä puunukkeja. Ja jokaisessa hotellikerroksessa oli siellä aulassa pöydän takana vihainen täti-ihminen. Miksi ne olivat aina vihaisia? Eikä vessassa ollut vessapaperia, sitä piti aina erikseen pyytää. Mutta ei se ennakkoluulojani selitä!
 
Mutta juttu jatkuu. Mietitäänpä nyt noita ruotsalaisiakin. Homohan se on, mikä ensiksi tulee ruotsalaisesta mieleen, heti svedupellen jälkeen. Henkilökohtaisesti minulla ei ole kyllä minkäänlaista käsitystä ainakaan ruotsalaisesta miehestä. Kai he ovat pitkiä ja vaaleita ja heillä on isot hampaat. Ruotsalaisilla naisilla on juuristaan tumma, muuten blondattu, kerroksittain leikattu tukka ja vaaleaa, lähes valkoista huulipunaa. Ruotsalaisilla jenkkiautoharrastajilla ja rokkareilla on valkoinen t-paita, musta nahkaliivi ja mustat puukengät. AAARGH, ja puukengistä on mielestäni kyllä rokki kaukana. Itse jouduin joskus lapsena pitämään kukallisia puukenkiä, joten minulla on puukkari-neuroosi. Ruotsalaiset tekevät hittibiisejä, syövät purkkaa ja niillä on armeijassakin pitkä tukka.
 
Italialaiset ovat kaikki gigoloja. Miehet hyvännäköisiä, mutta auttamattomasti kiinni äitiensä helmoissa, sillä kukaan nainen maailmassa ei tee niin hyvä spagetti bolognesea kuin se mamma mia.
 
Italialaiset naiset ovat nuorina upeita, mutta vanhemmiten viiksekkäitä pullukoita. Sama pätee tietysti myös kreikkalaisiin. Turkkilaiset ovat niitä karvakäsiä, ja joidenkin mielestä siksi jo aika lähellä terroristeja. Ikään kuin ihokarvoista voisi päätellä ihmismielen salaisuuksia. Minullakin oli yläasteelle mentäessä omasta mielestäni niin paljon ihokarvoja käsivarsissa, että mietin monta viikkoa, kuinka saisin vanhempani järjestämään minulle kotiopetusta. Leikkasin niitä vaaleita haituvia kynsisaksilla ja ajattelin olevani se sirkuksen karvainen nainen. Kaikkea sitä sitten…
 
 Hei, älkää nyt vetäkö sitä hernettä nenään siellä. Tämä on pakina ja tässä puhutaan ihmisten ennakkoluuloista karrikoidusti. Minulla on joitakin oikein mukavia turkkilaisia ystäviä. Kuten myös venäläisiä ja italialaisia. 
 
Mutta juttu jatkuu. Entäs ranskalaiset sitten? Heti tulee mieleen jotain hienostunutta. Ensimmäisenä ei tule mieleen ainakaan ranskalainen itsensäpaljastaja, vaikka kai sellaisiakin on, mutta he tehnevät vilautuksestaan burleskitaidetta ja se popliinitakki on joku muotiluomus.
 
Ranskalaiset eivät tietenkään seiso leipäjonoissakaan, paitsi aamulla jonkun paikallisen pienen leipomon edessä, jonottamassa tuoreita croissantteja ja uuninlämpimiä patonkeja. Ranskalaiset ovat aistillisia rakastajia ja miehillä on isot kyömynenät ja baskerit ja sievät pikku viikset ja kaulaliina kaulassaan. Ranskalaisilla naisilla on pystyt pienet rinnat ja törröllään olevat huulet. Ja ranskalaiset autot ovat paskoja, kuulemma.
 
Saksalaiset kantavat mielissämme sitä Hitler-taakkaa, tanskalaiset ovat mulkosilmäisiä ja jotenkin kieroutuneita, ainakin jos miettii tanskalaisia elokuvia ja sitä mongerrusta, jota he suustaan tuottavat. Eikä tähän enempää stereotypioita nyt sitten mahdukaan. 
 
Ciao!