Kolumnit Uutiset

Mannerheim-elokuva voi vain epäonnistua

En haluaisi olla pessimisti, mutta realistilla ei ole tässä asiassa oikein muutakaan mahdollisuutta.

Tuottaja Jörn Donner ilmoitti viikonloppuna suunnitelevansa peräti kahta eri elokuvaa Mannerheimista. Kyseessä lienevät kaikkiaan noin kuudes ja seitsemäs yritelmä Mannerheim-elokuvan aikaansaamiseksi.

Jörkka on rohkea mies. Häntä ei pysäytä Mannerheim-elokuvien kirous, ei oman elokuvauran kauan sitten tapahtunut hiipuminen tai yhtään mikään muukaan.

Nostan hattua hänen rohkeudelleen, mutta karu tosiasia on, että Mannerheim-elokuva on jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Suomalaisten odotukset ovat nimittäin aivan liian kovat ja moninaiset.

 

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Mannerheim olisi elokuvan ansainnut. Siihen yksimielisyys sitten loppuukin.

Kiistat ohjaajasta, tuottajasta ja rahoituksesta ovat vielä pientä verrattuna siihen, millaiseen suohon käsikirjoitusta tehtäessä ajaudutaan. Päätöksiä on tehtävä ja niistä jokainen suututtaa ison osan yleisöstä.

Pitääkö Mannerheim-elokuvan olla juhlavaa ja isänmaallista pönötystä? Silloin on vaarana sortua tylsään pukudraamaan tai leijonariipusnationalismiin.

Saako suurmiehestä tehtävä elokuva olla kriittinen tätä kohtaan, vai onko sen tuettava virallista sankarimyyttiä? Jos elokuva on kriittinen, meneekö se jopa rienaavaksi ja päätyy kertomaan lahtarihomosta?

Mannerheim on yksinkertaisesti niin pahasti mielipiteitä jakava hahmo, että mitään yksimielistä näkemystä hänestä ei voi löytyä. Ihan yhtä perustellusti hän voisi olla sekä sankari että konna.

Elokuvaan kun on valittava joku tietty näkemys, on se monen mielestä varmasti väärä ja häpeäksi koko aiheelle.

 

Jos Mannerheimista ei voi tehdä yhtä ja oikeaa elokuvaa, niin ehkä urakka pitäisikin jakaa useaan osaan ja mahdollisimman erilaisille tekijöille. Jörn Donnerin jälkeenkin jää runsaasti vaihtoehtoisia lähestymistapoja vielä muillekin kotimaisille kärkinimille.

Timo Koivusalo tekee leppoisan maalaiskomedian nuoren Marskin riiuuvuosista, Kummeli sketsikokoelman kaveruksista Marskista ja Aatusta arjen haasteissa, Aleksi Mäkelä tuottaa elokuvan nuoren Carl Gustafin seikkailuista Tsaarin yksityisetsivänä, Jouko Turkka tekee YLElle kokeellisen tv-draaman Kiimaiset Marskit, Jari Halosen Marski liikkuu omissa hämärissä sfääreissään, Timo Vuorensolan Mannerheim kukistaa kuukommunistit, Renny Harlinin elokuvasarjassa Mannerheim valloittaa ensin yksin Tampereen vuonna 1918 ja Mannerheim II – Marsalkan paluun kosto ratsastaa jälleen -jatko-osassa Viipurin ja Leningradin Suomi-konepistoolin ja hevosensa kanssa ja lopuksi vielä Riku Suokas tuottaa letkeän musiikkikomedian Vuonna 42, joka elokuvan lisäksi pyörii Tampereen työväenteatterissa ja Pyynikin kesäteatterissa täysille katsomoille aina seuraavaan maailmansotaan asti.

Ehkä sitten kaikki saisivat mieleisensä Marskin.

Päivän lehti

1.6.2020