Uutiset

Mansetti käsivarteen ja painetaan nappia

Petri Luukkala kääräisee hihaansa ja kiinnittää tottuneesti verenpainemittarin mansetin käsivarteensa.

-Voi tulla vähän korkeat lukemat, hän arvelee.

Kokeiltavana on Kaurialan terveysaseman aulassa oleva ”itsepalvelumittari”, jolla kuka tahansa voi käydä tarkistamassa verenpainelukemansa samalla kun asioi terveysasemalla.

-Aika hidas. Kotona on nopeampi, Luukkala sanoo odottaessaan numeroiden ilmestymistä näytölle.

Hän on jo viitisen vuotta seuraillut verenpainelukemiaan kotimittauksilla – toistaiseksi lähinnä varmuuden vuoksi, sillä lääkäri ei ole vielä ”määrännyt” hänelle seurantaa.

-Emännällä on verenpainetauti, hänellä on mittari aina keittiön pöydällä. Ja itsekin alan olla siinä iässä, että kannattaisi tarkkailla lukemia, Luukkala täsmentää.

Jutteleminen ja valokuvaajan läsnäolo saattavat hiukan stressata, sillä koje näyttää lukuja 180/105.

-Toisella mittauksella varmaan laskisi, Luukkala tietää.


Laitteet jo luotettavia

Kotikäyttöön tarkoitetut verenpainemittarit ovat yleistyneet ja tulleet entistä helppokäyttöisemmiksi. Viimeisimpien tutkimusten mukaan kotimittauksia tekee kuitenkin vain 60 prosenttia henkilöistä, joilla on kohonnut verenpaine.

Palveluesimies Satu Aaltonen Hämeenlinnan terveyspalveluista sanoo, että kotimittaukset ovat varmin tapa saada luotettavia mittaustuloksia.

-Vastaanotolla verenpaineet yleensä nousevat. Lääkärin läsnäolo saa aikaan ”valkotakkisyndrooman”, hän sanoo.

Kotimittauksilla saadaan selville verenpaineen taso pitemmältä ajalta. Tieto auttaa ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja. Esimerkiksi diabeetikoiden on hyvä pitää verenpaineensa tavoitetasolla, jotta vältyttäisiin elinvaurioilta, joita liian pitkään korkeana pysynyt verenpaine voi aiheuttaa.


Kolmena päivänä viikossa

Hämeenlinnassa asiakkaita kehotetaan yleensä mittaamaan verenpaine kotona kolmena päivänä viikossa. Lukemat otetaan kaksi kertaa aamulla ja kaksi kertaa illalla ja mittauksista lasketaan keskiarvot.

Jos kotona ei ole mittaria, itsepalvelupiste löytyy Kaurialan terveysaseman lisäksi mm. Tuuloksen kirjastosta. Lammilla verenpainemittareita lainataan terveysasemalta viikoksi kerrallaan koeluontoisia seurantamittauksia varten.

Turengin apteekin proviisorin Elisa Pelkkikankaan mukaan mittareita myydään tasaista tahtia. Tosin iäkkäimmät asiakkaat saattavat vieläkin luottaa enemmän ammattilaisten tekemiin mittauksiin kuin omahoitoon.

-Laitteet ovat kyllä nykyään yhä automaattisempia. Ei tarvitse kuin laittaa mansetti käsivarteen ja painaa nappia, hän sanoo.

Tämäntyyppisiä mittareita palveluesimies Satu Aaltonen pitää luotettavimpina. Sen sijaan ranteeseen tai sormenpäähän asetettavat parinkympin laitteet voivat hänen mielestään olla epävarmempia. Hyvien hinnat vaihtelevat satasen molemmin puolin. (HäSa)