Uutiset

Mantereelle voittoja Saksassa

Hämeenlinnan Karateseuran Niko Mantere onnistui Saksassa Berliinissä Banzai cup -kilpailussa. Mitalisijaa ei tällä kertaa tullut, mutta kovatasoisen 1300 osallistujan kilpailussa Mantereen hyvät otteet toivat kuitenkin kaksi selvää otteluvoittoa.

Omassa painoluokassaan, alle 18-vuotiaiden alle 76 kiloa, Mantereen sarjassa oli 25 osallistujaa 12 maasta. Ensimmäisessä ottelussa hämeenlinnalaisella oli vastassa Espanjan Albarez Mikel Cerezo, jonka Mantere voitti pistein 5–1. Toisella kierroksella vastassa oli Englannin David Lister. Tasaisessa ottelussa englantilainen otti ensimmäisen pisteen lyönnillä. Mantere tasoitti tilanteen hakemalla myös lyönnillä pisteen, mutta lopulta englantilainen sai vielä pisteen niin ikään lyöntitekniikalla ja meni sarjassa jatkoon.

Oman painoluokan lisäksi Mantere osallistui myös avoimeen painoluokkaan, jossa kilpailijoita oli 30 yhdeksästä eri maasta. Mantereen ensimmäinen vastustaja oli Saksan Kevin Horn, jonka Mantere voitti piste-erolla 8–0 ennen täyttä aikaa. Toisella kierroksella vastassa oli Norjan Adrian Lopez Salas. Salas voitti ottelun, eikä Mantereelle auennut jatkopaikkaa tässäkään sarjassa.

Vaikka mitalisijaa ei nyt tullutkaan, Mantereen otteet vaikuttivat erittäin lupaavilta tulevaa ajatellen. Hän pystyi haastamaan kovatasoisia vastustajia ja ottamaan pisteitä monipuolisella tekniikalla. Molemmat hävityt ottelut olivat lähellä päätyä toisin päin.

Tarmon karatejaoksesta kilpailuissa oli mukana Aaro Ahlgren, Henri Weck ja Veeti Viitala jotka hävisivät ainoiksi jääneet ensimmäiset ottelunsa.

Asiasanat