Kolumnit Uutiset

Marilyn Monroe lisää sairauslomia

Julkisuuden henkilön piti olla työssä näkyvällä paikalla. Ei ollut, sillä hän sairastui. Näin oli ainakin pääteltävissä, koska julkkiksen kerrottiin olevan muutaman viikon sairauslomalla.

Pian leimusivat lööpit: julkkis eroaa ja seurustelee uuden kumppanin kanssa.

Sairastumisen ajoitus pani kansan kysymään, onko sairauden nimi yksityiselämän sotku. Veikö riitely hopeista puolison kanssa sairauslomalle?

Oletus on yksipuolinen. Jos riitely on sairastamista, niin sitä on myös palava rakastuminen. Mitä työstä tulee, kun oma Marilyn Monroe leijailee hunajaisena näkökentässä?

Sitä pahempi, jos vielä ex-puoliso heiluu mielikuvissa kuin itse pääpiru.

Valtion viraston johtajalla oli myös ongelma: hänen virastonsa ajautui virheitten takia ankaraan julkiseen kivitykseen.

Suunnilleen kuumimmalla hetkellä johtajan olisi pitänyt olla julkisuudessa vastaamassa median kysymyksiin – tekemässä siis tiliä kansalle, mitä virasto oli tehnyt ja jättänyt tekemättä.

Johtaja poistui takavasemmalle, koska hän sairastui ja aloitti sairausloman.

Loman ajoitus synnytti kysymyksen, onko sairauden syy kova paine. Jos tulkinta osuu oikeaan, on johtajan sättiminen vailla perusteita, sillä ei hän ole itsestään johtajaa tehnyt.

Henkisesti heikko on johtajana väärissä tehtävissä. Tiukassa paikassa ei saa juosta karkuun: juuri silloin on johdettava.

Mitä pitää sisällään julkkiksen ja johtajan sairauslomatodistus? Se on potilaan tai ”potilaan”, lääkärin ja työnantajan asia.

Se kuitenkin tiedetään, että myös terveet ovat sairaita. Tämän mahdollistaa korkea elintaso.

Tilastojen mukaan korkea elintaso kuitenkin vähentää sairauksia, turvaa tervettä ja pitkää elämää. Mihin uskoa?

Systeemi on peräti sellainen, että suomalainen työkyvytön on melkein aina sairas. Virallisesti Marilyn ei vie maassa keneltäkään työkykyä.

Terveiden sairauslomat lasketaan saavutetuksi eduksi.

Asian penkominen on hyödytöntä – eikä oikeastaan kenenkään etujen mukaista.

Lomatodistusten tutkinta kolhisi lääkäreitä: miksi terveitä kirjataan sairaiksi? Kysymys on paitsi kiusallinen myös kohtuuton.

Mistä lääkäri voi vartissa tietää, onko tutkittava sairas vai potilasta esittävä näyttelijä?

Työssä uupuneen ja unettomuuden vaivaaman roolin vetäminen ei paljon vaadi. Jokainen toki tietää, ettei lääkärille pidä puhua sanaakaan Marilynistä.

Työnantaja voi jotain haistaa, mutta sairaaksi kirjatun terveen julistaminen terveeksi on törkeää niuhotusta.

Missä ongelma? Ei missään, maalla on varaa terveisiin sairaisiin.

Punainen lanka on tietysti se, että terveen sairastamisen kulut kirjataan yhteiskunnan piikkiin.

Päivän lehti

22.1.2020