Uutiset

Marjut Klemola pelaa ensi kaudella HPK:ssa

HPK-naisten jääkiekkojoukkue on saanut riveihinsä lahjakkaan puolustajan. Viime kaudella KJT:ssa SM-sarjan vuoden tulokkaaksi valittu Marjut Klemola, 17, pelaa ensi kaudella Hämeenlinnassa.

Klemola on kunnostautunut myös nuorten maajoukkuejäillä. Porvoosta kotoisin oleva jääkiekkoilija palkittiin Suomen joukkueen parhaana puolustajana 18-vuotiaiden MM-kisoissa Budapestissa Unkarissa.

SM-sarjaan viime kaudeksi nousseessa KJT:ssa Klemola ennätti pelata kaksi kautta.

– Sitä ennen olen pelannut Porvoossa Huntersin poikajoukkueissa. Hämeenlinnaan siirryin hyvien harjoitusolojen ja kovempien pelien takia – viime kausi sujui jo hyvin, mutta nyt tavoitteenani on ottaa taas uusi askel urallani, Klemola suunnittelee.

Klemola on kiekollinen pakki, joka ei kaihda koviakaan tilanteita. Kerhon managerin Jorma Hassisen mielestä urheilijassa on ainesta olympiatasolle saakka.

– Marjut on monipuolinen pelaaja, joka tukee vahvasti hyökkäyksiäkin. Hän on nuoresta iästään huolimatta ilman muuta vahvistus joukkueellemme, Hassinen sanoo.

Klemola on jo aloittanut harjoittelun Kerhon joukkueessa. Hämeenlinnassa hän aloittaa myös opiskelut merkonomiksi Tavastian koulutuskuntayhtymässä.

HPK on tehnyt Klemolan kanssa yhden kauden mittaisen sopimuksen. Kerho on värvännyt riveihinsä myös 18-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaat Ida Karjalaisen (hyökkääjä) ja Aleksia Remeksen (puolustaja). Molemmat pelasivat viime kaudella naisten Mestistä ja SM-karsintasarjaa RJK Raahen paidassa.

HPK on sopinut ensi kaudesta 13 pelaajan kanssa. Joukkueen manageri Jorma Hassinen uskoo kuitenkin suurimman osan viime kauden pronssijoukkueen pelaajista jatkavan Hämeenlinnassa. (HäSa)

Asiasanat