Julkinen keskustelu ei heti herännyt arktisuuteen. Olin ainoa kansainvälinen toimittaja paikalla, kun Arktinen neuvosto perustettiin, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä kertoo. Kuva: Anssi Jokiranta
Uutiset

Markku Heikkilä on seurannut arktista politiikkaa 1980-luvun lopulta asti: “Arktinen politiikka on täyttymättömiä toiveita”

Ympäristönäkökulmien ja taloudellisten odotusten välillä on tasapainoiltu alusta asti, sanoo aiheesta kirjan kirjoittanut Markku Heikkilä.

Suomen hallitusohjelmissa on mainittu pohjoinen politiikka 1990-luvun lopulta asti. Silti mikään Suomen arktisen politiikan merkittävä aloite ei ole toteutunut hallitusohjelmien linjaamana, vaan niistä riippumatta ja niiden ulkopuolella.

Näin sanoo arktisesta politiikasta kirjan kirjoittanut Lapin yliopiston arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkö Markku Heikkilä.

Heikkilän mukaan tämä näkyy niin kansainvälisen arktisen yhteistyön aloittaneessa Rovaniemi-prosessissa, Paavo Lipposen lanseeraamassa pohjoisen ulottuvuudessa, Suomen arktisissa strategioissa ja presidentti Sauli Niinistön yrityksessä arktisen huippukokouksen saamisesta Suomeen.

Se, että hallitusohjelmassa lukee jotakin arktisten ja pohjoisten alueiden politiikasta, ei Heikkilän mukaan todista sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

– Aina on ollut suuria odotuksia, että koko talouden kuva muuttuu pohjoisen kautta. On odotettu Venäjän urakoita ja globaaleja liikennereittejä. Missään ei puhuttu siitä että tulee valtava, talouden kuvan muuttava matkailubuumi. Silti niin vain tapahtui.

– Arktinen politiikka on ollut aina tasapainon hakemista valtavien odotusten ja todellisuuden sekä aidon kestävän kehityksen kesken, Heikkilä lisää.

Barents painoi enemmän

Heikkilä on seurannut arktista politiikkaa 1980-luvun lopulta lähtien, aluksi sanomalehti Kalevan toimittajana ja vuodesta 2010 Lapin yliopiston arktisessa keskuksessa. Kirja “Jos menetämme Arktiksen” kertoo Suomen arktisen ajattelun kehittymistä 1980-luvulta nykypäivään. Kirjan ensimmäinen osa on lyhennetty versio Heikkilän vuonna 1998 julkaistusta Arktiset visiot -kirjasta, joka on silminnäkijäkuvaus kansainvälisen arktisen yhteistyön synnystä. Toinen osa analysoi Suomen arktisia ja pohjoisen politiikan toimia 20 viime vuoden ajalta.

Englanniksikin ilmestyvä kirja on suunnattu myös kansainväliselle yleisölle.

Rajat ylittävää yhteistyötä petasi Mihail Gorbatshovin Murmanskissa pitämä puhe, joka käytännössä lopetti Kylmän sodan arktisilla alueilla. Ympäristöyhteistyön käynnisti Suomen aloite, johon pohjaavat nykyiset ympäristöön liittyvät työryhmät arktisessa neuvostossa. Kanadan aloitteesta syntyneen Arktisen neuvoston alaa oli aluksi myös kulttuuri, turvallisuuspolitiikka ja talous.

– Se oli pienten piirien touhua. Potentiaalin näki silloinkin, mutta poliittiset prosessit olivat vaikeita: itse asia hukkui menettelytavoista käytyjen neuvottelujen sekaan. Ilmastosta ei puhuttu, vaan herätys tapahtui kymmenisen vuotta myöhemmin.

Nimi on presidentti Niinistöltä

Kirjan nimi on lainattu presidentti Niinistön lauseesta ”Jos menetämme Arktiksen, menetämme koko maailman”. Iskulauseen voimalla hän on koettanut saada Suomeen koolle arktista huippukokousta.

Heikkilä on pohtinut kirjassaan arktisen politiikan tulevaisuutta.

– Mikä on kerran alkanut, voi kerran myös päättyä. Kyllä toki aikaan saadut asiat jatkuvat, mutta pidän ihan mahdollisena, että henki arktisessa yhteistyössä jollakin tavalla muuttuu. Olisi suuri ihme, jos suurvaltasuhteiden sykkyrä ei tähänkin asiaan vaikuttaisi. Sehän on vaikuttanutkin, kun huippukokous ei näytä toteutuvan, Heikkilä sanoo.

– Yhteistyön alussa oli voimakas yhteisyyden tunne: oltiin kuin perhepiirissä. Samaa on vieläkin jäljellä, mutta asiat muuttuvat.

Heikkilän “Jos menetämme Arktiksen – Suomen arktisen ajattelun kehitys 1980-luvulta nykypäivään” julkaistaan kuun lopulla. Julkaisija on Arktinen keskus.

Gorbatshovin puhe oli yksi alkusysäyksistä

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri Mihail Gorbatshovin puhe Murmanskissa lokakuussa vuonna 1987 sisälsi 24 tiiviisti kirjoitettua sivua.

Sivulla 21 hän moitti Kanadan, USA:n ja yleensä Naton sotilaallisen toiminnan vilkastumista Neuvostoliittoa sivuavilla kalottialueilla. Jatko yllätti: ”Neuvostoliitto kannattaa sotilaallisen vastakkainolon tason radikaalia alentamista. Muodostukoon maapallon pohjoisosa, Arktis, rauhan vyöhykkeeksi”.

Liuskalla 23 hän ehdotti yhteisen pohjoisten alueiden ympäristönsuojelusuunnitelman laatimista, sekä arktisten maiden konferenssia, jossa koordinoitaisiin arktiksen tieteellistä tutkimusta. ”Tärkeintä on hoitaa asia siten, että täällä vallitsisi yleiseurooppalaisen kehityksen lauha Golfvirta kertyneiden epä- ja ennakkoluulojen kolean henkäyksen sijasta.”