Uutiset

Mårten Boström voitti SM-erikoispitkän

Suunnistuksen sprinttimatkan MM-kultaa 2013 voittanut ruotsalaista IFK Lidingöä edustava Mårten Boström osoitti myös kestävyytensä voittamalla Hyvinkäällä SM-erikoispitkän matkan yhteislähtökilpailun. Legendaarisessa Kytäjän korvessa käyty 21,5 km:n kisa päättyi hänen niukkaan yhdentoista sekunnin voittoon ennen hopeamies Lahden Suunnistajat-37:n nuorta Aleksi Anttolaisesta. Pronssille runsaan puolentoista minuutin päähän mestarista ylsi Helsingin Suunnistajien Einari Heinaro.

Ratkaisu tapahtui hieman ennen maalia ryteikköisellä hakkuuaukolla, jolla Boström oli vahvempi.

– Siinä aukolla sain jonkin verran etumatkaa Anttolaiseen. Muut jäivät jo aikaisemmin. Varsinkin alussa letkat olivat aika isoja, Boström selvitti kisaa.

Naisten 15,2 km:llä käytiin tiukempi kilpailu, sillä maaliin tuli seitsemän naista alle minuutin sisään. Tampereen Pyrinnön maajoukkuenainen Saila Kinni otti kirikamppailun nimiinsä viiden sekunnin erolla Pargas IF:n Yvonne Gunelliin. Pronssin vei Paimion Rastin Nina Temjakova kymmenen sekuntia Kinnistä jääneenä. Naisilla kärkiletka pysyi koossa varsin pitkään.

Muista sarjoista maakuntaan tuli viisi mitalia. Mestaruuden suunnisti Hauhon Sisun Jukka-Pekka Rantio, joka jakoi H55:n ykkössijan Olavin Rastin Hannu Kososen kanssa. LHR:n Erkki Lätti oli H85:n paras yli kymmenen minuutin erolla hopeamieheen ja RiSun Eva Reeni voitti sarjan D70. Hopeaa ottivat HlS:n Antti Virtanen H45 ja LeSin riihimäkeläinen Kaija Lahti. Kärkikymppiin ylsivät myös Pertti Laurila EsSu 8/H80, Eero Liski LHR 4/H80, Kirsti Laukkanen HlT 7/D60, Raili Liimatainen RiSu 10/D55, Jouni Vantaala LamSä 8/H50, Olavi Erkkilä HlS 4/H75 sekä nuorista Maija Keränen HlS 6/D15 ja Melina Avelin HlS 9/D15. (HäSa)

Asiasanat