fbpx
Uutiset

Materiaalilaitos miettii vielä ulkoistamista

Hämeenlinna

Lähikuukausina ratkeaa, ulkoistetaanko Puolustusvoimien materiaalikeskuksen kaluston ja järjestelmien kunnossapito Patria-konserniin kuuluvalle Millog Oy:lle vai kehitetäänkö omaa kunnossapitotoimintaa, joka sekin muuttaisi nykyisiä rakenteita huomattavasti.

Kumppanuus Millogin kanssa merkitsisi sitä, että yli tuhat puolustushallinnon kunnossapidon työntekijää siirtyisi teollisuuden palvelukseen.

Materiaalilaitoksen vuosipäiväjuhlassa Hämeenlinnassa tiistaina puhunut laitoksen johtaja, kenraalimajuri Paavo Kiljunen ei vielä paljastanut, kumpi vaihtoehto valitaan.

– Lähiajan päätöksistä riippumatta teollisuuden rooli materiaalin elinjakson eri vaiheissa tulee joka tapauksessa kasvamaan. Oman toiminnan kehittämismallissakin kunnossapidon palveluja ostettaisiin nykyistä laajemmin puolustusvoimien ulkopuolelta.

Esimakua kumppanuusmallista saatiin viime viikolla, kun puolustusvoimien Sodankylän tekstiilihuolto siirtyi Lindström-konsernin Comforta Oy:lle. (HäSa)

Menot