Uutiset

Matin matkassa mopo pääsi välillä karkaamaan

Matti Nykäsen luottotoimittajana reilut kuusi vuotta työskennellyt Kai Merilä 7 päivää -lehdestä on kirjoittanut Matin kanssa kokemistaan seikkailuista kirjan.
Miksi päätit paljastaa juttujesi taustalla olevat kommellukset kirjassa?

-Se lähti aikoinaan puolivahingossa liikkeelle. Matti ehdotti jo kolmisen vuotta sitten, että tekisin hänestä elämäkerran, mutta siitä en ollut kiinnostunut. Elämäkerran tekikin sittemmin saksalainen Egon Theiner. Myöhemmin saattoi olla Matti tai minä, en muista kumpi, joka sanoi, että mitäs jos laitettaisiin nämä meidän kohellukset kansien väliin. Rupesin kirjoittamaan asioita ylös ja huomasin, että kirjoittaminen on tavallaan myös terapeuttista.

Onko kirjasta tullut palaute haukkuja vai kehuja?

-Vuosien mittaan Matista kirjoittaessani olen saanut kuulla olevani riistäjätoimittaja ja ihmiset ovat käskeneet minun jättää Matin rauhaan. Kun kirjassa olen tuonut esiin sen, millaisella yhteistyöllä juttuja on tehty ja miten julkisuus on painomusteriippuvaiselle Matille polttoainetta, palaute on ollut yllättynyttä. Moni on sanonut, että ai, noinko se onkin.

Onko Matti hyväksynyt kirjan? Saako hän kirjan tuotosta jotakin itselleen?

-Matti kävi vankilassa kirjan käsikirjoituksen läpi ja teki siihen omia merkintöjään. Ei hän kuitenkaan mitään oleellista muuttanut, vaan sanoi, että antaa mennä vaan. Kyllä hän saa merkittävän osan kirjan tuotosta.

Samoin on tainnut olla myös kirjoittamiesi lehtijuttujen kanssa?

-Lehtijutuista maksettavat kuvaus- ja juttupalkkiot ovat yrityssalaisuuksia. Pitää kuitenkin muistaa, että julkisuus on ollut Matille työtä, josta hän on saanut palkkion. Lehti taas on saanut rahansa takaisin lehteä myymällä.

Entä millaiset ovat välisi Mervi Nykäseen, josta kirja ei todellakaan anna kovin mairittelevaa kuvaa?

-Kyllähän hän on minulle raivoissaan ja suuttunut. Hän otti lakimiehensä välityksellä yhteyttä ennen kirjan julkaisua ja olisi halunnut lukea käsikirjoituksen etukäteen. Julkaisemisen jälkeen ei ole kuulunut mitään.

Miten paljon kirjasi on legendaa ja miten paljon totta?

-Kaikki on sellaista, missä olen ollut itse mukana. Ei mielikuvitukseni edes riittäisi näiden juttujen keksimiseen. Matin kanssa ei aamulla tiedä, mihin illalla päätyy. Kyllä kaikki on ihan oikeasti tapahtunutta, ja jotakin kustantaja on jopa perannut pois.

Kirjan kirjoittaminen ei tainnut itsellesikään olla ihan helppoa?

-Olenhan minä tässä laittanut itsenikin alttiiksi. Matin maailma imaisi välillä minutkin mukaansa ja mopo lähti käsistä. Joskus on ollut hienoja kokemuksia, välillä taas olen miettinyt, miten tästä pääsisi pois.

Lähtisitkö Matin kelkkaan uudelleen, jos saisit nyt valita?

-Vaikea sanoa. Näillä kokemuksilla ehkä en. Tämä kirja on eräänlainen piste sille ajalle. Kiihkein symbioosini Matin kanssa on ohitse.

Etkö siis enää kirjoita Matista Seiskaan?

-Varmaan sitä pyydetään ja myös kirjoitan, sillä olemme ystäviä, eikä Matti luota helposti muihin. Samalla tavoin en kuitenkaan enää laita itseäni likoon ja lähde esimerkiksi viikkokausiksi juttureissuun. On se ollut sen verran rankkaa.
Huvittavaa muuten on, että nyt kun Matti-jutuissa on ollut vähän taukoa, ihmiset kyselevät, että miksi emme kirjoita hänestä. Silloin kuin Matti oli lööpissä kahdesti kuussa, palaute oli enimmäkseen ”jättäkää jo Matti rauhaan” -tyylistä.

Sukellus kohujuttujen taustoihin

Epäilemättä viina on virrannut ja hauskaa on ollut, kun kymmeniä ja taas kymmeniä lehtijuttuja Matti Nykäsestä on tehty viihdelehti Seiskaan.

Nykäsen hovitoimittajan Kai Merilän kuvaus runsaan kuuden vuoden taipaleestaan Nykäsen luottomiehenä, matkojen ja häiden järjestäjänä sekä henkisenä olkapäänä kertoo hyvin sen, ettei tässä toimittaja-haastateltava-suhteessa ole enää jälkeäkään tavanomaisesta. Itse asiassa riveiltä ja välillä niiden välistäkin voi hyvin lukea, miten ystävyys ja toimittajuus ovat kietoutuneet vahvaksi nipuksi yhteen.

Kirja ei sinänsä tarjoa uusia kohupaljastuksia, mutta saattaa avata julkkisjuorujen lukijoiden silmät sille, miten tällaisia lehtijuttuja oikeasti tehdään.

Merilä korostaa myös, ettei Nykänen ole ollut lehdelle avuton saalis, vaan useasti myös aloitteellinen tarjokas juttujen aiheeksi.

Kirjan tyyli toistaa tuttua Seiskan Nykäs-juttujen vauhdikkuutta. Vauhtia on välillä jopa hengästymiseen asti ja tarinoissa toistuu sattuneesta syystä useasti sama viinanhuuruisenkaoottinen kaava, mikä tekee lukemisesta ajoittain puuduttavaa.

Kirjaan on jäänyt jonkin verran huolimattomuusvirheitä ja turhaa toistoa. Yleisilme olisikin parantunut pienellä hiomisella.

Mistään Finlandia-ehdokkaasta tässä kirjassa ei ole kyse, mutta epäilemättä tämä veijaritarina löytää lukijakuntansa Nykäsen elämänvaihteita seuranneiden keskuudesta.