Uutiset

Matkaoppaaksi voi kouluttautua nyt ilmaiseksi

Matkaoppaaksi kouluttautuvan ei enää tarvitse välttämättä kaivaa kuvettaan, sillä opastuotantoaan uudistanut Finnmatkat luopui kurssimaksuista. Yhtiö haluaa näin madaltaa nuorten kynnystä hakeutua alalle.

– Varsinkin opiskelijoille jokainen euro on tärkeä. Aiemmin kurssimaksu oli 560 euroa, yhtiön henkilöstöpäällikkö Kari Henner sanoo.

Opaskoulutuksen pitää pyöriä saumattomasti, sillä vaihtuvuus alalla on suurta. Työ sopii lähinnä perheettömille. Hennerin mukaan tyypillinen matkaopas on nuori nainen, joka toimii oppaana jonkin aikaa esimerkiksi pitäessään välivuotta opinnoistaan.

– Oppaana työskennellään yleensä keskimäärin vajaat kaksi vuotta, mutta on meillä sellaisiakin, jotka ovat olleet mukana pitkälti yli 20 vuotta.

Maksuttomuuteen siirtyminen ei johdu hakijapulasta. Finnmatkojen noin 500 vuotuisesta hakijasta koulutukseen otetaan 30. Koulutusjaksoa seuraa kuuden kuukauden koeaika, jonka läpäisevät saavat vakituisen työn matkaoppaina. Hennerin mukaan seula on niin tiukka jo haastatteluvaiheessa, että reputtajia on hyvin vähän.

Finnmatkojen koulutusuudistuksessa sekä online-opiskelua että käytännön työharjoittelua kohteessa lisättiin. Jokainen opasakatemiaan valittu opiskelee ensin työn perusasiat sähköisellä e-Learning-työkalulla ja matkustaa sen jälkeen kokeneen oppaan kisälliksi johonkin yhtiön lomakohteeseen.

Oppaiden suosituimmat kohdemaat ovat nykyään Thaimaa, Meksiko ja Jamaika.

Finnmatkojen suomalaisista matkaoppaista 85–90 prosenttia on naisia, kun taas esimerkiksi Tanskassa sukupuolijakauma on suunnilleen 50–50. Henner arvelee eron johtuvan erityisesti asevelvollisuudesta.

Mieskiintiöitä yhtiö ei suunnittele, sillä Hennerin mukaan sukupuolella ei ole merkitystä palvelun laadun kannalta.

Ala ei vaadi poikkeuksellista kielitaitoa. Matkaoppaaksi kouluttautuvan on puhuttava ja kirjoitettava suomen lisäksi sujuvaa englantia. Ruotsin taito on ylimääräistä plussaa.

Haku Finnmatkojen Smile Academy –matkaopaskoulutukseen on parhaillaan käynnissä ja jatkuu tammikuun loppuun.

Finnmatkat on Suomen suurin matkanjärjestäjä, joka kuuluu maailman suurimpaan matkailukonserniin, brittiläiseen TUI Travel PLC:hen. (LM-HäSa)

Asiasanat

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930