Uutiset

Matkapuhelin saapumassa avuksi vankien valvontaan

Matkapuhelin on kovaa vauhtia tulossa avuksi koevapauteen pääsevien vankien valvontaan.

Käytännössä valvotussa koevapaudessa vanki asuu kotona mutta käy samalla töissä, opiskelee ja osallistuu kuntoutuksiin. Koevapauteen voi päästä aikaisintaan kuusi kuukautta ennen ehdonalaisen alkamista.

Oikeusministeriön sähköisen valvonnan työryhmän mielestä matkapuhelinpaikannus on ehdottomasti paras valvontakeino, koska sillä voidaan seurata vankien liikkumista koko maassa.

Hämeenlinnan vankilassa kännykkävalvontaa on kokeiltu sekä Vanajan avovankilassa että Ojoisilla jo jonkin aikaa.

– Vanajassa vankeja on kontrolloitu matkapuhelimin viitisen vuotta ja Ojoisilla parin-kolmen vuoden ajan, sanoo vartiopäällikkö Pentti Kukkonen.

– Kokemukset ovat hyviä, joskaan gps-valvonta ei ole aukotonta. Osa vangeista käyttäytyy täysin moitteetta, mutta kaikki toki eivät.

Vartiopäällikkö Kukkonen pitää koevapautta ja kännykkävalvontaa pyrkimyksenä vähentää vankilavankien lukua eli keinona helpottaa suomalaisvankiloiden tilanahtautta. (HäSa)

Päivän lehti

27.5.2020