Uutiset

Mediaa on nyt turha syytellä

Suomalainen media on syyllinen siihen, että muut euromaat Saksan johdolla tyrmäävät Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen.

Näin väitti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ihan totisilla kasvoilla, ja hänen näkemystään tuki puoluetoveri, ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Väitteet kertovat enemmän neuvottomuudesta ja poliittisesta hädästä kuin tosiasiallisten syiden pohdinnasta.

Ministeritason ihmisillä on siksi paljon median lainalaisuuksien ja poliittisen päätöksenteon tuntemusta, etteivät he voi itsekään uskoa väitteisiinsä.

Toki suomalaiset ulkomaantoimittajat ovat kyselleet muiden euromaiden päättäjien kommentteja Suomeen saamiin vakuuksiin. Se on heidän työtään. Tuulesta temmattu on kuitenkin väite, että tällaiset kyselyt muuttaisivat esimerkiksi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mielipiteitä.

Taatusti oman maan toimittajat tivaavat joka euromaassa samaa asiaa. Se on taas heidän työtään. Jos sitten syntyy julkinen paine vastustaa Suomen saamia poikkeuksellisia vakuuksia, sille eivät suomalaisten medioiden edustajat voi mitään.

On naiivia luulla, ettei tällainen vakuussopimus herättäisi laajaa julkista keskustelua ilman suomalaistoimittajien kyselyjä. Kaikkia euroalueen tapahtumia ja ongelmamaiden pelastusoperaatioita seurataan äärimmäisen tarkasti ja kyseenalaisiin tai poikkeuksellisiin kohtiin vaaditaan päättäjiltä selvityksiä.

Suorastaan huvittava ja todellisuuden tajun katoamisesta kertova kommentti tuli Kreikasta. Sikäläisten päättäjien mielestä suomalaiset kollegat toimivat liian hätäisesti, kun kertoivat Suomen ja Kreikan välisestä vakuussopimuksesta tiedotusvälineille.

Kreikkalaisten mielestä asiasta olisi pitänyt kertoa vasta sen jälkeen, kun muut euromaat olisivat käsitelleet sen omissa parlamenteissaan.

Avoimessa yhteiskunnassa ei päätöksiä voi salata tai pantata tiedottamista. Tieto vuotaa varmasti. Jos salattaisiin ja tieto tulisi epävirallisia teitä julki, heikkenisi luottamus poliittiseen päätöksentekoon entisestään.

Kansa ryhtyisi välittömästi kyselemään, että mitä muuta on salaisesti sovittu. Ainut tapa säilyttää edes tähänastinen luottamus, on nopea ja tosiasioihin perustuva tiedottaminen.

Kansalaisilla on oikeus tietää jokaisesta maan kannalta keskeisestä päätöksestä.

Median syyllistämisestä on Suomessa pitkät perinteet aina presidentti Urho Kekkosen myllykirjeistä lähtien. Moninkertainen pääministeri Kalevi Sorsa puhui aikoinaan infokratiasta, mediavallasta, ja presidentti Mauno Koivisto haukkui toimittajia yhden ja saman asian perässä juokseviksi sopuleiksi.

Suomi on muuttunut noista suomettumisen ajoista avoimeksi yhteiskunnaksi, jossa tiedotusvälineet toimivat itsenäisesti vallan vahtikoirana.

Siksi nuo ministerien väittämät tuntuvat vierailta ja ovat kuin kaukaisia kaikuja menneisyydestä.