Kolumnit Uutiset

Meillä melkein kaikki laitteet on

Edessäni on kuumuuttaan huriseva läppäri. Sen näytöllä on auki kolme tekstitiedostoa ja lähes kymmenen selaimen välilehteä.

Käväisee mielessä, että mitä jos ei tarvitsisikaan vuodattaa hikeä ja kyyneliä kaiken tämän äärellä.

Ja silloin se tapahtuu.

Kone sanoo pim. Ei ennakkovaroituksia, ei ilmoituksia akun loppumisesta. Pim, ja tuijotan yhtäkkiä mustaa näyttöä.

Se ei käynnisty. Uskon, että kone on ylikuormittunut. Iskee pakokauhu: en saa palautettua tehtäviä deadlineen mennessä. Kaappaan läppärin suojaan kainalooni kuin kalleimman aarteeni ja lähden näyttämään sitä elektroniikkaliikkeeseen.

Koneparka lähtee korjaukseen, joka maksaa maltaita. Neuvontapisteen nuorimies vinkkaa, että olisi halvempaa ostaa uusi kone.

Päässäni lyö tyhjää. Olen menettänyt kaiken yliopiston aikana tekemäni työn savuna ilmaan. Kunpa se olisikin vain siinä. Olen myös kadottanut menneisyyteni, koska kaikki kuvani olivat läppärillä.

Huokaisen pian helpotuksesta: kaikki oli sittenkin tallentunut pilvipalveluun. Siis jonnekin maagiseen tilaan, jossa kaikki tiedostot ovat ykkösiä tai nollia. Nykyaika on ihmeellistä.

Nykyajan varjopuolet löytyvät kuitenkin heti. Yliopistossa mitään ei enää kirjoiteta käsin ja kaikki tehtävät palautetaan sähköisesti. Jos haluan saada valmista, minun pitää mennä kirjastolle jonottamaan tietokonetta. Sen jälkeen työstän useita tunteja taideanalyysiä kirjoituskurssille.

”Maailmassa on markkinat ehkä noin viidelle tietokoneelle”, totesi Thomas J. Watson vuonna 1943. Hän oli IBM:n silloinen johtaja.

Ennustus ei olisi voinut mennä enempää pieleen. Nyt kehityssuunta näyttää siltä, että pian teknologia juurtuu jopa ihollemme.

Älykellot lienevät tämän hetken yleisin esimerkki puettavasta elektroniikasta. Ne suoltavat ilmoituksia ja kalenterimerkintöjä herkeämättä. Pakoon ei pääse työpäivän päätyttyäkään.

Entä mitä minulle tapahtui kahden viikon läppärivieroituksen aikana? Kun pääsin vihdoin kirjastolta kotiin, olin vapaa tekemään mitä vain. Käteni saivat piirtää ja aivoni säästyivät ajattelemasta, että ”ai niin, tuokin asia pitäisi hoitaa”.

Läppärini palautui ehjänä. Vain sen laturi oli rikki ja sain takuusta ilmaisen tilalle. Jäin pohtimaan, palaanko vielä joskus päiviin, jolloin tein kaikki työt työajalla. Älykellojen suunnittelijoille se ei olisi hyväksi.