Kolumnit Uutiset

Meillä on pelottava naapuri

Äiti opetti aikoinaan, että ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Pohjanmaan serkut kertoivat, että ryssään voi luottaa, kun sillä on kaksi metriä multaa suun päällä.

Äidin näkemys perustui omakohtaiseen kokemukseen muun muassa Elisenvaaran pommituksesta, jossa silloisen Neuvostoliiton satakunta pommikonetta moukaroi asemaa ja evakkojunia, jotka olivat täynnä Kannakselta pakenevia naisia ja lapsia.

Äidin mielipide venäläisistä ei ole vuosikymmenien kuluessa laantunut. Siitä saatiinkin nuoruudessa 1970-luvulla monta tulista vääntöä aikaiseksi.

On hyvin ristiriitaista, että yksittäiset venäläiset ovat mitä sydämellisimpiä ihmisiä, vieraanvaraisia ja huumorintajuisia.

He ovat koulutettuja ja sivistyneitä. Heitä ei voi verrata kehitysmaiden kouluttamattomiin massoihin, joita on helppo agitoida hullutuksiin.

Suomessa asuvat venäläiset vaikuttavat ihan tavallisilta kansalaisilta siinä kuin virolaisetkin.

Kansana venäläiset ovat kuitenkin pelottava, vaikka jotkut poliitikot toista väittävät.

Puoli maailmaa pohtii tällä hetkellä, onko presidentti Vladimir Putin tullut hulluksi. Ehkä botox-piikki on lipsahtanut otsasta syvemmälle.

Oli miten oli, 80 prosenttia venäläisistä tukee häntä ja lopuilta ei kysytä. Euroopassa hämmästellään sitä, etteivät venäläiset seuraa muuta kuin omaa mediaansa, jossa on täysi propagandakoneisto päällä.

Tosin tässä sopii kysyä, mitä jenkit tietävät ulkopuolisesta maailmasta. Keskimäärin eivät mitään, eikä kiinnostakaan. Suurvallan kansalaista ei tarvitse kiinnostaa.

Länsi-Euroopassa ei ole koskaan ymmärretty venäläisiä ja slaavilaista mielenlaatua.

Ei taaskaan tajuttu, millainen kynnyskysymys Ukrainan lipuminen länteen on Venäjälle. Nyt mikään osapuoli voi enää peruuttaa kasvoja menettämättä.

Sanomattakin on selvää, että itäisessä Ukrainassa operoi enemmän tai vähemmän virallinen Venäjä.

Kyse on ehkä osin ulkopolitiikasta, mutta varsinkin sisäpolitiikasta.

Putin ja lähipiiri ovat perinteiseen venäläiseen tapaan onnistuneet keskittämään vallan itselleen.

Venäläiset eivät ehtineet oppia demokratiaa 20 vuodessa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. He haluavat vahvan johtajan.

Venäjän talous oli alamäessä ilman pakotteitakin, mutta nekin ovat purreet, vaikkei sitä virallisesti tunnusteta.

Viime aikojen tapahtumien valossa kaiken voi kuitenkin lykätä läntisen Euroopan fasistien syyksi. Hämmentävästi tämä uppoaa Venäjällä myös useimpiin koulutettuihin ihmisiin.

Oli Putin järjissään tai ei, ainakin hän on pelottava.

On kurjaa ajatella, että ehkä vielä lapsenlapsetkin joutuvat kärvistelemään geopoliittisessa kirouksessamme arvaamattoman Venäjän kyljessä.