Kolumnit Uutiset

Melkein mikään ei voita vanhaa kunnon radiokuunnelmaa

Syntyessäni luettiin varmaan radiossa merisäätä, jos ei sitten sattunut olemaan ohjelmansiirtoketjun mittaustauko.

En millään jaksa kaikkialla nanosekuntien mittaisin välähdyksin räiskyvää videotykitystä. Se ei ole ihmistä varten. Erityisesti inhoan katukuvassa kirkuvia leditauluja.

Entistä useammin hakeudun tavanomaisten puheradiolähetysten pariin. Suosikkejani ovat Ylen uutisten Heikki Palteisto ja Markku Lehtimäki, molemmat syvällä vakaumuksen rintaäänellä asiansa ilmaisevia rauhallisia radioääniä. Lehtimäki on myös armoitettu suunnistaja.

Parhaita ovat vanhat kuunnelmat, ajattelin, ennen kuin menin ensi kertaa Harri Huhtamäen isännöimälle Ylen Radioateljeen kuunteluklubille. Myös uudet radio-ohjelmat ovat loistavia, kuten keskiviikkoiltana kuultu, alkuaan Kaye Mortleyn kirjoittama ja ohjaama Lola ja punaiset ajorattaat Votiv-kirkon luona (suomenkielinen käännös ja ohjaus Hanna Huhtamäki).

Se oli viimeinen kuunteluklubi, jos ei tapahdu ihmettä.

Kuunteluklubi on pyörinyt Verkatehtaan Suistoklubilla Hämeenlinnan kaupungin myötävaikutuksella. Kulttuuripäällikkö Timo Koivu on kuitenkin jäämässä eläkkeelle, eikä ole voinut luvata jatkoa rahoitukselle.

Prix Italialla palkitun Radioateljeen klubi on ollut ainoa huippulaatuaan Suomessa. Sen pitää jatkua Hämeenlinnassa. Niin se vaan on. Liian monilta on jäänyt kuulematta.

Pitkät naurut ansaitsee se, ettei kaupungin ns. johtavien kulttuuriasiantuntijoiden ja -siipeilijöiden kaarti koskaan löytänyt tietään vähän melua itsestään pitäneelle kuunteluklubille. Yleisöä on ollut vähän, jos ei aina melkein ollenkaan. Lisää mahtuu kuitenkin tarvittaessa tupa täyteen.

Klubi ei olisi klubi, jos ohjelman ja keskustelun jälkeen ei kuultaisi Tapani Rinteen (bassoklarinetti) ja Harri Huhtamäen (sähkökitara) mielenmaisemamusiikkia. Tällä kertaa mukana ei ollut Tuomas Norvio, joka on Rinteen kanssa Rinneradiosta tuttu. Musiikki on taatusti parasta omassa lajissaan: “monistettu” bassoklarinetti soi Suiston huippuakustiikassa mielettömän hienosti ja käsittämättömän kerroksellisesti.

Jäin radion lumoihin, kun kuuntelin Asa-putkiradiostani korvat höröllä kaikkea, mitä kuului viritysvinkunan ja rahinan välissä.

Usein kuuntelen radiota autossa. Läheskään aina ei ole tilaisuutta pitkään ja rauhalliseen ajomatkaan, kun radiossa tulee jotakin uutisiakin mielenkiintoisempaa. Voihan sitä istua myös liikkumattomassa autossa.

Ylen Elävässä arkistossa on niitä vanhoja, hyviä kuunnelmia: Sinuhe egyptiläinen, Linnunradan käsikirja liftareille, Elmo ja ties miten monta muuta.

Lopulta aina parasta on mahdollisimman syvä hiljaisuus, rauha ja tietoisuus siitä, kunnes taas havahdun, yleensä ihan liian pian.