Uutiset

Menestyäkseen saa tehdä töitä

Hämeenlinnan seudun korkein sarjataso tämän kesän jalkapallokentillä on naisten Ykkönen. Jussi Laihasen valmentama Hämeenlinnan Härmän joukkue aloittaa kautensa lauantaina vierasottelulla Kouvolan Susia vastaan.

Kotiottelussa hämeenlinnalaiset esiintyvät ensimmäisen kerran seuraavana lauantaina 25. päivä huhtikuuta, kun joukkue saa vastaansa Vantaan Jalkapalloseuran.

Härmän naisten valmistautuminen alkavaan kauteen ei ole ollut ihan yksinkertaista.

– Ajatukset ovat tälllä hetkellä vähän sekavat. Talvi on ollut vähän hankala. Sarjapaikka varmistui vasta tämän vuoden puolella tammikuun puolenvälin tienoilla. Sen jälkeen olemme harjoitelleet, mutta vaihtelevalla menestyksellä. Nuoret naiset opiskelevat ja ovat palveluammateissa. Pelaajien määrä joukkueharjoituksissa riippui aina vähän päivästä. Se on ollut hankalinta. Katsotaan nyt, mitä kaudesta tulee, päävalmentaja Laihanen miettii pari päivää ennen sarja-avausta.

Laihanen uskoo, että naisten Ykkönen on tällä kaudella kovatasoinen.

– Sarja yhdistyi yhteen lohkoon. Kokkola tuli liigasta ilmeisesti talousvaikeuksien takia Ykköseen, vaikka pelillisesti se olisi voinut ylempänä pelata. Toinen liigasta tullut joukkue on Oulu. Sarja on varmaankin kärkipäästä aika kova, mutta naisten jalkapallo on siitä mukavaa, ettei aina tiedä, lähteekö joukkueista väki pois. En yhtään tiedä, kuinka paljon näillä kahdella ovat vanhat pelaajat pysyneet.

Liigasta pudonneiden lisäksi kovia joukkueita tulee pääkaupunkiseudulta.

– Helsingissä riittää ryhmää. Kyllä me töitä saamme tehdä, että sarjamenestystä tulee, Laihanen muistuttaa.

Hämeenlinnalaisten avausvastus Sudet on joukkueelle tuttu viime kauden harjoituspelistä.

– Viime vuonna pelasimme harjoituspelissä tasan. Luulen, että se on aika lähellä meidän tasoamme, ellei joukkueeseen ole tullut talven aikana mitään jättiläisyllätyksiä. Toivottavasti saamme vain omasta ryhmästämme kaikki matkaan. Silloin voimme pärjätäkin.

Laihasen mukaan hankala harjoituskausi voi näkyä joukkueen pelissä ainakin alkukauden sarjaotteluissa.

– Joudumme lähtemään peleihin ehkä vähän varovaisemmin ja puolustuksen kautta. Semmoinen oma peli voi olla vielä pikkuisen hakusessa alkukaudesta. Sen takia täytyy yrittää pitää omaa päätä puhtaana ja katsoa, miten peli lähtee kelautumaan eteenpäin.

Härmän joukkueessa on talven aikana tapahtunut muutosta maalivahtiosastolla.

– Meillä on kahdeksantoista pelaajaa listoilla ja heidän lisäkseen Härmällä on tällä kaudella B-tytöt. Se ehkä helpottaa pelaajien saamista. Ingetin Sara lähti meiltä pois ja tilalle tuli Lustigin Kirsi. Hän on pelannut Ahvenanmaalla Åland Unitedissa Ykköstä sinä vuonna, kun joukkue nousi liigaan. Kirsillä on kokemusta naisjalkapallosta aikaisemmilta vuosilta, vaikka hän onkin pitänyt muutaman vuoden taukoa. Hän oli silloin Ålandissa ihan avauskokoonpanon pelaaja, joten uskoisin että Kirsi täyttää paikkansa.

Naisten ykkösessä pelaa kaksitoista joukkuetta. Voittaja nousee liigaan ja kakkonen karsii. Viimeiseksi jäänyt hakee puolestaan vauhtia seuraavalla kaudella Kakkosesta ja toiseksi viimeinen karsii sarjapaikastaan.

– Viime vuosi meni niukin naukin. Toivottavasti pystymme säilyttämään sarjapaikan tällä kertaa vähän helpommalla. Katsotaan nyt, miten alku lähtee käyntiin ja muuttuuko kausi iloksi vai tuskaksi, Laihanen sanoo.

Härmän, Susien ja VJS:n lisäksi sarjassa pelaavat lahtelainen FC Kuusysi, helsinkiläinen Malmin Palloseura, PK Keski-Uusimaa, vantaalainen Tikkurilan Palloseura, Turun Weikot, kruunupyyläinen IK Myran, Jyväskylän Pallokerho, Oulu Nice Soccer ja Kokkola F10. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

30.3.2020