Kolumnit Uutiset

Mennään bussilla – vai mennäänkö?

Jaa-a. Milloinkahan viimeksi olen kulkenut bussilla? Siis jos mukaan ei lasketa kyytejä joillain työpaikan reissuilla, lasten pelimatkoilla tai Tallinnan-risteilyn ohessa? Että ihan itse olisin ostanut lipun?

Eipä muistu mieleen.

Kuulun siihen laajaan suomalaisten joukkoon, joilla ei ole mitään linja-automatkustamista vastaan, vaan bussilla kulkeminen on vain loppunut ihan käytännön syistä.

Kun asui Hämeenlinnan keskustassa, ei bussia juuri edes tarvinnut. Ei koulumatkoihin, ei työmatkoihin.

Opiskelumatkat sentään kuljin bussilla junan sijaan, mikä taas johtui siitä, että opinahjo sijaitsi Turussa. Bussilla pääsi suorempaa reittiä.

Kun aloin puolison kanssa rakentaa taloa toiseen kuntaan, oli hankittava kakkosauto, jotta pääsimme molemmat tontille juohevasti heti työpäivän jälkeen ahertamaan ja takaisin kotiin kello 22 aikoihin väsyneinä ja likaisina. Ei tullut pieneen mieleenkään käyttää tähän puolitoista vuotta kestäneeseen päivittäiseen rumbaan bussia.

Kakkosautoa vaati talon valmistuttua myös työssäkäynti toiselta paikkakunnalta, koska toimittajan työ on epäsäännöllistä ilta- ja viikonloppuvuoroineen. Turha kuvitellakaan, että bussiliikenne olisi niihin aikatauluihin sopiva saati työpaikalle asti kulkeva.

Kakkosautoa vaati bussikyytien sijaan myös lasten perhepäivähoitoon kuskaaminen – kunnan tarjoama hoito kun yhdessä vaiheessa sijaitsi kaukana keskustasta ja aivan eri suunnalla kuin oma työpaikka. Lapset oli myös ehdittävä hakea kello 17:ään mennessä – olivat työt minulla tai miehelläni sitten työpaikalla miten kesken tahansa. Bussilla tämä ei olisi mitenkään onnistunut.

Aikoinani olin varsinainen bussikyytien suurkuluttaja. Itse asiassa jo lapsena, koska perheessämme oli kausia, jolloin meillä ei ollut lainkaan autoa.

Alle kouluikäisenä minua vietiin linja-autokyydillä hoitopaikkaan päivittäin. Lähes joka viikonloppu suuntasin bussilla kohti Forssaa ja mummulaa. Tätä jatkui lapsuudesta teini-ikään.

Eikä ollut talvellakaan mikään ongelma raahata bussiin matkatavaroiden lisäksi mukaan milloin suksia, luistimia tai pulkkaa tai esimerkiksi joulun aikaan koko perheen voimin joululahjaröykkiötä oheistilpehööreineen – koirasta puhumattakaan.

Nykyajan ihmisistä on tullut niin mukavuudenhaluisia. Myös minusta. Tunnustan.

Hektinen elämänrytmi pakottaa siihen, että liikkeelle on päästävä sillä sekunnilla, kun siihen on tarvetta. Hermo menisi bussia odotellessa.

Silti on surullista lukea uutisia linja-autovuorojen alasajoista vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Tilanne sen kuin huononee entisestään niillä, jotka haluavat bussia käyttää tai joille se on ainoa vaihtoehto liikkumiseen. Raha ratkaisee tässäkin.