Uutiset

Mennyt mies

Bussi on matkalla Helsingistä pohjoiseen. Ulkona vihmoo räntää.
 
Forssan kohdalla ikkunasta näkyy pöpelikköä, rapistunutta pienteollisuutta, pöpelikköä, sinne tänne siroteltuja kerrostaloja, pöpelikköä ja liikenneasema, jota kutsutaan autokeitaaksi. Sieltä saa savujuustopekoniaterian alle 7 eurolla.
 
Maisema sopii kuvaraidaksi matkalukemiselle.
 
Se on Osmo Soininvaaran Jäähyväiset eduskunnalle. Kirjassaan vihreiden pitkän linjan parlamentaarikko kertoo, miksi päättyvällä vaalikaudella melkein kaikki meni päin Karjalan mäntyä ja miksi Suomi on sellaisessa tilassa kuin on.
 
”Huono talouskehitys on pudottanut Suomen muiden Pohjoismaiden joukosta. Osittain syynä on huono onni ja kansainvälinen kehitys, mutta kyllä siitä saa kiittää myös merivettä pelkääviä päättäjiä”, Soininvaara tilittää.
 
”Suurin syntipukki ovat demarit, jotka eivät halua tehdä mitään, vaan toivovat, että vanhat hyvät ajat palaisivat itsestään.”
 
Kahta päivää aikaisemmin Osmo Soininvaara kävelee Pikkuparlamentin työhuoneestaan eduskunnan täysistuntoon.
 
Matka ei taitu Mannerheimintien reunaa vaan maanalaista käytävää pitkin.
 
Käytävä yhdistää parlamenttirakennukset toisiinsa ja toimii kansanedustajien kohtauspaikkana. Kun edustajat menneessä maailmassa keskustelun jälkeen odottivat äänestyksiä, he turisivat ja tutustuivat toisiinsa eduskunnan kuppilassa. Nyt he tapaavat ohimennen hississä tai yhdyskäytävällä.
 
Siksi monet kollegat ovat jääneet Soininvaaralle neljän vuoden aikana tuntemattomiksi. Varsinkin perussuomalaiset ovat tykänneet liikkua omissa porukoissaan.
 
Vieraantumiseen vaikuttivat muuttuneet toimintatavat.
 
Puhemiesneuvosto päätti painottaa eduskunnan keskustelussa yhden minuutin debattipuheenvuoroja, mikä johti Soininvaaran mielestä lastentarhamaiseen nokitteluun. Kun äänestykset siirrettiin seuraavan istunnon alkuun, useimmat edustajat katosivat niiden jälkeen työhuoneisiinsa.
 
Eduskunta ei ole ollut sama paikka, jonka Soininvaara vuonna 2007 jätti. Politiikasta oli tullut pinnallista ja nopeita julkisuusvoittoja etsivää. Hallitus osoittautui puolestaan totaaliseksi katastrofiksi.
 
”Minulle oli painajaismaista puolustaa hallitusta, jonka olisin suonut kaatuvan”, Soininvaara tilittää kirjassaan.
 

Pettynyt, turhautunut ja jopa vähän vihainen

Soininvaara jättää Arkadianmäen nyt kolmatta kertaa. Mittarissa on 63 vuotta ja aamukammassa 36 piikkiä.
 
Politiikasta poliitikko ei kuitenkaan pääse irti. Yli puoluerajojen arvostetusta yhteiskunnallisesta ajattelijasta ja analyytikosta saisi pätevän valtakunnanneuvonantajan.
 
– Kauhulla katson tulevaisuutta, jos seuraava hallituspohja on keskusta, perussuomalaiset ja demarit. Se on paluu menneisyyteen, Soininvaara taivastelee Pikkuparlamentin ravintolassa.
 
– Enemmän kuin puolueista, eteenpäinmeno riippuu kuitenkin henkilöistä. Hallitus tarvitsee vahvoja näkemysministereitä.
 
Ensimmäisenä näkemysnimenä Soininvaara mainitsee kokoomuksen Jan Vapaavuoren, jonka henkilökohtainen häviö puheenjohtajakisassa merkitsi tappiota myös kokoomukselle ja koko maalle.
 
– Myös  Mauri Pekkarinen (kesk.) on aikaansaava poliitikko, ja Jutta Urpilainen (sd.) alkoi päästä jyvälle ministeripestinsä loppupuolella.
 
Neljäntenä pitää mainita toinen luopuja, kokoomuksen porilainen Sampsa Kataja.
 
– Hän on ollut verojaoston puheenjohtajana esimerkillinen. En ymmärrä, miksi hänen julkisuuskuvansa muuttui niin huonoksi.
 
– Kun kerran sattuu esiintymään hiprakassa, jotkut jaksavat muistuttaa siitä mediassa jatkuvasti.
 
Kyseisenä pikkujouluiltana kaksi toimittajaa sammui pöydän alle.
 
Entä sitten todennäköinen pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä?
 
– Kukaan ei tiedä, millainen hän on kovan paikan tullen, miten katteellinen tai katteeton hänen oletusarvonsa on.
 
Liberalismi, akateemisuus ja Koijärvi ovat tekijöitä, joilla vuonna 1951 syntyneen Osmo Soininvaaran myöhempiä vaiheita voi selittää.
 
Hän varttui ylempää keskiluokkaa edustaneessa kodissa Helsingin Munkkiniemessä. Äiti oli kotiäiti, ja isästä tuli aikaa myöten Finnairin talousjohtaja.
 
Teininä poika oli Munkkiniemen yhteiskoulun yhteiskunnallisen kerhon puheenjohtaja, jolle yliopisto-opinnot ja tieteellinen ura olivat lähes itsestäänselvyys. Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta hän itsensä myös löysi, ensin opiskelijana ja sitten assistenttina.
 
Poliittisen uransa Soinivaara aloitti 1960-luvun lopulla Liberaalisessa nuorisoliitossa. Se oli aikansa lahjakkuuskeskittymä, jossa parikymppinen ”Ode” profiloitui liikennepolitiikkaan ja kaupunkisuunnitteluun.
 
Soininvaara ei kuitenkaan liikennöinyt samoilla väylillä kuin suuri enemmistö. Hänen ajattelunsa radikalisoitui ”autonpotkijayhdistys” Enemmistö ry:ssä ja Koijärvellä, jonne hän matkusti parhaan ystävänsä Ville Komsin kanssa. Ympäristöaktivistien tottelemattomuuskokeesta tuli suomalaisen vihreän liikkeen alkuräjähdys.
 
Komsi ja Kalle Könkkölä pääsivät ensimmäisinä vihreinä eduskuntaan vuonna 1983. Soininvaaran vuoro oli neljä vuotta myöhemmin. Sitä ennen hänet oli jo valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon.
 
Ensimmäisen kerran Osmo Soininvaara jätti eduskunnan pudottuaan sieltä vuoden 1991 vaaleissa.
 
Välivuodet hän toimi freelancerina ja kirjoitti kirjanHyvinvointivaltion eloonjäämisoppi.
 
– Se oli elämäni parasta aikaa. Tein kaikenlaista hauskaa, hän muistelee nyt.
 
– Takaisin pyrkimistä mietin pitkään. Ehdolle päädyin, kun ajattelin, ettei enää tarvitse juosta jokaisen pallon perässä.
 
Kukaan ei vain varottanut palaajaa siitä, että vihreät oli menossa Paavo Lipposen (sd.) hallitukseen. Se tiesi aivan erilaista haipakkaa ja politiikkaa.
 
Soininvaarasta tuli Lipposen toisen hallituksen peruspalveluministeri vuosiksi 2000–2002.
 
– Viihdyin tehtävässä hyvin, vaikka olin lopulta ihan burnout. Niin on kuulemma moni muukin ollut ministerivakanssin jälkeen.
 
Koska ministerillä on hämmästyttävän paljon henkilökohtaista valtaa, Soininvaaran merkittävimmät poliittiset saavutukset ajoittuvat tuolle kaudelle. Sellaisia ovat tarmokkaat panostukset toimeentulotuen 20 prosentin suojaosuuteen, puolen vuoden hoitotakuuseen ja palvelusetelijärjestelmään.
 
Kun valokuvaaja kuvaa Soininvaaraa tämän pienessä työhuoneessa, keskustelu kääntyy kuvankäsittelyyn. Soininvaara näyttää tietävän siitäkin paljon, vaikka ei ole ehtinyt viime vuosina perehtyä asiaan niin paljon kuin olisi halunnut.
 
Se on tyypillistä. 
 
Kansanedustaja itsekin sanoo, että poliitikon tehtävä on imeä itseensä erilaista tietoa, jotta voisi välittää sitä eteenpäin ja perustaa näkemyksensä siihen.
 
Nykyään vain oikaistaan liikaa. Tiedottajan knoppikirjan mukaan kolme napakkaa pointtia riittää.
 
– Jos tiedottaja opettaisi matematiikkaa, hän yksinkertaistaisi pythagoraan lauseen muotoon ”suorakulmaisessa kolmiossa hypotenuusan pituus on kateettien pituuden summa”. Pituuksien neliöitä koskevana lause olisi liian vaikeasti hahmottuva, Soininvaara hymähtää.
 
Yksi hänen omista pointeistaan voisi olla: ”Ottakaa oppia Ruotsista!”
 
Soininvaaran mielestä Ruotsin porvarihallitus on johtanut maata johdonmukaisella, strategisella ja tuloksekkaalla otteella. Siihen verrattuna Suomen kokoomuslaiset vaikuttavat tuittupäisiltä törmäilijöiltä.
 
– Oikeistohallitus toteutti siellä toimia, joita Suomen demarit eivät ole hyväksyneet. Niiden seurauksena Ruotsissa on kuitenkin voitu toteuttaa selvästi sosiaalidemokraattisempaa yhteiskuntapolitiikkaa. Rahat ovat riittäneet siihen.
 
– Meillä sen sijaan vain leikataan ja leikataan. Kun rakenteelliset uudistukset viipyvät, väärä lääke on muuttunut ainoaksi vaihtoehdoksi.
 
Bussimatka ja kirja päättyvät samaan aikaan.
 
– Hyvää päivänjatkoa ja tervetuloa uudelleen, bussinkuljettaja jättää jäähyväiset.
 
”Voin vilpittömästi suositella kansanedustajan uraa nuoremmille, yhteiskunnasta kiinnostuneille, lahjakkaille henkilöille”, Soininvaara päättelee omia jäähyväisiään. Räntäsadekin on loppunut.(LM-HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

1.4.2020