Uutiset

Menossa demokratian oppitunti

Ruotsin valtiopäivävaalien äänet on laskettu, vaalitulos vahvistettu ja samalla politiikan nuotit kirjoitettu. Länsinaapurissa jatkaa pääministeri Fredrik Reinfeldtin porvarihallitus, ellei puolueiden suhteissa tapahdu aivan yllättävää muutosta.

Sellaista ei ole näköpiirissä. Reinfeldt joutunee muodostamaan vähemmistöhallituksen, mutta taitavana johtajana hän voi tämän asian kanssa elää. Ei hänellä oikein ole vaihtoehtojakaan: äänestäjät antoivat porvariallianssille valtakirjan.

Sosiaalidemokraatit lähtivät vaaleihin liittoutumalla, jossa oli mukana vihreät. Tämä ratkaisu koitui demareiden kohtaloksi – lievemmin ilmaistuna liitosta ei voinut olla Mona Sahlinin vetämälle vaalityölle apua.

Vaaliyönä vilauteltiin mahdollisuutta, että vihreät voisivat siirtyä hallitukseen. Näin ei näytä käyvän. Olisikin lähes äänestäjien pettämistä, jos vasemmiston kanssa liitossa ollut vihreät tunkisi nyt porvarileirin syliin.

Vihreät kuitenkin voitti vaaleissa ja valtaa – puolueen ohjelmia toteuttavaa vaikutusvaltaa – olisi tarjolla! Puolue joutuu vakavasti miettimään, onko sillä mieltä pelata itseään ulos hallitusneuvotteluista jo ennen vaaleja.

Demokratiassa liittoutuminen on mahdollisuus, mutta ei läheskään aina järkevää.

Sosiaalidemokraateille vaalitulos oli kova paikka. Sahlinin olisi kuvitellut jättävän paikkansa, näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Puolue on ohjelmallisessa kriisissä, eikä puoluejohtajan lähtö tätä perimmäistä ongelmaa voi ratkaista.

Ruotsidemokraattien murtautuminen valtiopäiväpuolueeksi kahdellakymmenellä paikalla sai Ruotsin joidenkin tulkintojen mukaan jopa shokkiin. Arvio ampuu yli.

Äärioikeistolaisesta puolueesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta se voitti vaalit joka tapauksessa äänestäjien tuella. Perinteiset puolueet voivat aiheellisesti kysyä, miksi näin kävi, mitä ne ovat tehneet väärin.

Ruotsidemokraatit ovat olleet politiikan villi ryhmä, jota on karsastettu. Tässä ei ole ihmettelemistä, sillä puolue pitää sisällään kirjavaa ja myös äärimmäisyyksiin taipuvaa väkeä.

Puoluejohtaja Jimmie Åkesson, esiintymistaitoinen vaikuttaja, on puolueensa keskiverto kannattajaa huomattavasti maltillisempi.

Ilonpito ja melskaaminen muun muassa pakolaisvastaisuudella uhkaa hiipua. Politiikkaan osallistuminen kasvattaa ja pakottaa opettelemaan demokratian pelisäännöt ja myös kunnioittamaan niitä. Politiikka ei ole riehumista vaan vastuun kantamista.

Kun joukko ruotsidemokraatteja niin sanotusti repäisee, media on takuuvarmasti Åkessonin kimpussa. Onko tämä puolueen tahdon mukaista, kenties sen linjakin?

Åkessonin on pakko sanoutua irti äärimmäisyyksistä, sillä eivät ruotsalaiset äänestäjät mitä tahansa sentään sulata.

Suomeksi sanottuna puoluejohtaja Åkessonin on pidettävä omansa kurissa, muuten puolue jäänee tähdenlennoksi. Kuri voi koetella puolueen ääriaineksia ja omat voivat kääntää sille selkänsä seuraavissa vaaleissa.