fbpx
Uutiset

Merenneitojen hotellimajoitus on kallista lystiä

Zimbabwelainen ihmeparantaja joutui tiistaina marssimaan oikeuden eteen syytettynä huijauksesta. Ihmeparantaja oli onnistunut huijaamaan eräältä bisnesnaiselta noin 25 000 euroa.

Bisnesnainen saapui ihmeparantajan pakeille sen jälkeen, kun hänen loistoautonsa oli varastettu ja “henkilökohtaiset ongelmat” tuntuivat vaivaavan muutenkin. Ihmeparantaja kyllä ajaisi huonon olon pois ja kuin kaupantekijäisiksi hankkisi vielä autonkin takaisin.

Naisen suureksi riemuksi ihmeparantaja kertoi pystyvänsä tähän kaikkeen. Mutta asioiden hoitaminen vaatisi järeitä toimia, joiden toteuttaminen vaatisi järeitä summia.

Ensin pitäisi majoittaa merenneitoja Hararessa toimivaan hotellin, ja merenneitojen majoittaminen hotelliin ei tunnetusti ole halpaa lystiä. Eikä muinaisten henkien herättäminen autoa etsimään ole ilmaista sekään.

Osa muhkeista kuluista oli menossa härän ostamiseen. Härkä kun pystyisi kuulemma sukupuolielimellään osoittamaan, kuka auton on varastanut.

Ihmeparantajan tapauksen käsittely jatkuu oikeudessa myöhemmin. Se on kuitenkin varmaa, että rangaistus on tulossa.

Ei mikään varsinainen varhaiseläke

Los Angelesin liikennelaitoksen palveluksessa busseja huoltanut Arthur Winston jäi keskiviikkona eläkkeelle. Winston täytti samana päivänä 100 vuotta.

Arthur Winston ehti olla Los Angelesin liikennelaitoksen palveluksessa 75 vuotta. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli kuitenkin maatilalla apumiehenä. Tämän pestin hän otti vastaan vuonna 1916.

Winston myöntää olevansa vähän hermostunut töiden loppumisesta.

– Työkavereita tulee varmasti ikävä. Mutta onhan minulla sentään mielessäni useampikin juttuja, joita voin tehdä vapaa-ajallani, Winston riemuitsee.

Arthur Winstonia ei varsinaisesti voi luonnehtia pinnariksi. Hän oli 75 työvuotensa aikana pois töistä kokonaista yhden päivän. Tämä tapahtui vuonna 1988, kun Winstonin vaimo kuoli.

New Orleansin sankarikoiralle tunnustus

New Orleansin tulvakatastrofissa kunnostautunut koira on saanut asianmukaisen tunnustuksen. Labradorinnoutaja nimettiin kunniavieraaksi, kun Yhdysvaltain johtavat eläinten oikeuksien puoltajat kokoontuivat vuotuiseen palkintogaalaansa Los Angelesiin.

Kun Katrina-myrskyn tulva valtasi New Orleansin, neuvokas labradorinnoutaja veti veden varaan joutuneen miehen korkeammalle maakaistaleelle. Kiitollisen miehen mukaan koira pelasti hänen henkensä.

Kuinka ollakaan, myrskyn jälkeen sankarikoira sai uuden nimen: turre tottelee nyt nimeä Katrina.

Jazzin mekassa tehtiin syksyllä suurtekoja myös eläinten pelastamisessa. Vapaaehtoistyöntekijä Jane Garrison sai gaalassa tunnustuksen siitä, että hän pelasti 1 300 hylätyksi tullutta lemmikkieläintä kuuden viikon aikana New Orleansissa.

STT

Menot