Uutiset

Meri maistuu makealta

Itämerensuojelijoiden tavoitteena on saada meri 1950-luvun tilaan. Ruotsalaiset tutkijat ovat ilmaisseet huolensa siitä, ettei tähän enää koskaan päästä. Suomalaistutkija ei ole paljon toiveikkaampi.

– Suoraa pakkia ei ole olemassa, koska Itämeren tilaan vaikuttavat monet samanaikaisesti muuttuvat tekijät, sanoo Itämeren tutkimuksen professori Harri Kuosa Helsingin yliopistosta.

Vaikka saastuminen saataisiin kokonaan pysäytettyä, sisäinen kuormitus huolehtisi siitä, ettei meri puhdistu kokonaisuudessaan lähiaikoina.

– Itämeren pohjassa muhii vanhoja syntejä, joiden vaikutusta lisäävät veden kerrostuminen, makeutuminen ja jääpeitteen heikentyminen.

Vaikka koko Itämeren puhdistuminen vaatii kärsivällisyyttä, ei kirvestä kannata heittää kaivoon. Rajatuilla alueilla määrätietoisen työn tuloksista voidaan nauttia nopeammin.

– Esimerkiksi Helsingin edustalla näkyviä tuloksia voidaan saada aikaiseksi jo kymmenessä vuodessa, Kuosa lohduttaa.

Itämerentutkimus on vielä lapsenkengissään. Tutkijat toivovat aiheeseen lisäresursseja, jotta tulevat vuodet tuovat paljon uutta tietoa.

– Jos Itämeren tutkimusta verrataan lääketieteen kehitykseen, olemme ohittaneet kuppaustason ja juuri keksineet antibiootin, Kuosa naurahtaa.

Merivesi kerrostuu

Itämereen vyöryy joista makeaa vettä ja Atlantilta satunnaisia suolaisen veden pulsseja, joiden välillä murtovesi tasapainottelee. Viimeisen vuosikymmenen aikana suolaisen veden pulssien määrä on selvästi vähentynyt.

– Emme osaa sanoa, onko ilmiö sattumaa vai seurausta käynnissä olevasta ilmastonmuutoksesta, kertoo Kuosa.

Toisaalta viime vuosien sateisuus on lisännyt jokien valumaa mereen.

– Mitä enemmän makeaa vettä tulee, sitä kerrostuneempaa merivesi on. Se aiheuttaa yhä enemmän happikatoa meren pohjassa.

Lisääntyneen valuman myötä mereen pääsee myös entistä enemmän eloperäisiä ravinteita.

– Ilmastonmuutoksen ja orgaanisen valuman vuoksi Itämerestä voi tulla tulevaisuudessa hiilinielun sijaan hiilenlähde, Kuosa ennustaa.

Silakka laihtuu, hauki ei kude

Makean veden lisääntyminen Itämeressä on hävittänyt merisiä planktonlajeja, jotka ovat monen kalan suosikkeja. Esimerkiksi silakka on kärsinyt muutoksesta.

– Viisivuotias silakka painaa enää puolet siitä, mitä se painoi 1990-luvun alussa, kertoo Helsingin yliopiston kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen.

Lisäksi monella kalalajilla on vakavia lisääntymishäiriöitä.

– Lohenpoikaset kuolevat pian kuoriutumisen jälkeen, eikä hauki lisäänny Suomen lounaissaaristossa enää lainkaan. Eniten kalakannat ovat romahtaneet ulkosaaristossa.

Turska ja kampela lisääntyvät syvän veden viileydessä.

Merenpohjan happikato on kuitenkin välillä kaventanut kalojen lisääntymiseen sopivan vesikerroksen hyvin ohueksi.

– Kun turska lisäksi vaatii menestyäkseen suolapitoista vettä, sen kanta Itämeressä on tällä hetkellä jo turvallisen tason alapuolella, Lehtonen sanoo

Elinolosuhteiden heikentymisen lisäksi kaloja uhkaa ihminen. Viimeisen 50 vuoden aikana Itämeren kalansaaliit ovat viisinkertaistuneet. Eniten ylikalastettuja ovat punakampela, lohi ja taimen sekä sisävesikaloista vaellussiika.

Lehtonen kertoo esimerkin tältä talvelta.

– Tanskassa Bornholmin edustalla kalastettiin loka-joulukuussa vajaat 20 000 yli nelikiloista lohta minkin rehuksi 8 sentin kilohintaan. Tällainen roskamyynti on aivan kestämätöntä, Lehtonen jyrisee.

Sinilevän tilalle panssarilevää?

Jokien patoaminen ja säännöstely ovat vähentäneet Itämeren piipitoisuutta. Pii vaikuttaa levien määrään. Kun piitä jää entistä enemmän järvialtaisiin, se lisää järvien sinileväkukintoja.

– Itämerellä sinilevät saattavat vähentyä, mutta tilalle on tulossa muita myrkyllisiä levälajeja, ennustaa Harri Kuosa.

Hänen mukaansa kyse on suo siellä, vetelä täällä -tilanteesta, johon ei ole näköpiirissä ainoaa oikeaa ratkaisua.

– Sinilevä tuhoaa maksan, mutta esimerkiksi panssarilevät iskevät keskushermostoon.

Jääpeite toimii typen suodattimena

Tämänhetkisen tutkimuksen valossa Itämeren talvista tulee leudompia ja märempiä, mutta jääpeite ei katoa kokonaan.
Leutojen talvien uskotaan kuitenkin muuttavan jääoloja.

– Tulevaisuudessa nykyinen normaalitalvi on ankara ja nykyisin leudosta talvesta tulee normaali. Leudoimpina talvina saattaa jäätyä vain Suomenlahden pohjukka.

Kousan mukaan kaikki eliöt, jotka ovat tottuneet jääpeitteeseen, tulevat häviämään. Lisäksi jääpeitteen ohenemisella voi olla vaikutusta ilmansaasteiden muuntumiseen.

– Ei tiedetä, mitä tapahtuu, jos typpipäästöt pääsevät talvella jään sijaan suoraan veteen.

Maan kohoaminen pysähtynyt

Viimeisen 30 vuoden aikana tapahtunut ilmaston lämpeneminen on alkanut sulattaa jäätiköitä. Esimerkiksi Andeilla jää vetäytyy vuodessa noin 20 metriä ja Kilimanjaron jäätikkö uhkaa hävitä kokonaan vuoteen 2050 mennessä.

Jäätiköiden sulamisen seuraus, valtameren pinnan nousu, kohottaa myös Itämeren vedenkorkeutta.

Etelä-Suomen rannikolla maan kohoaminen on jo käytännössä pysähtynyt, kun vedenpinnan kohoaminen nollaa maan kohoamisen vaikutuksen.

Mataliin lahtiin kertyy eloperäistä humusta, joka maanpinnan noustessa muuttuisi vähitellen niityksi.

– Jos maanpinta ei kohoa, alueelle kertyy lopulta monta metriä liejua. Maalaisjärjellä voisi ajatella, että myrskyjen kasvaessa aines lähtisi liikkeelle, Kuosa pohtii.

Pitkällä aikavälillä tämä tulee näkymään rantojen ekosysteemissä ja joidenkin lajien levinnäisyydessä.

Venäjän kuormitus puolittunut

Neuvostoliiton hajottua Pietarin alueen kuormitus Itämereen on puolittunut. Kyse on kuitenkin todennäköisesti vain tilapäisestä ilmiöstä.

– Kun teollisuus ja maatalous jälleen voimistuvat, palaavat päästöt entiselleen.

Myös Puola kuuluu Itämeren valuma-alueeseen. Tällä hetkellä Puolassa käytetään kuudennes Suomen ja Ruotsin keinolannoitteiden määrästä, mutta EU:n tehomaatalous voi muuttaa tilanteen kehnommaksi.

– Olemme huono esimerkki. Mikäli Suomen maatalouden keinolannoitusmalli siirtyy sellaisenaan Puolaan, Itämerellä ei ole mitään toivoa, Kuosa huokaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että rahalla ostettujen ravinteiden huuhtoutuminen veteen kertoo itse asiassa maatalouden tehottomuudesta. On kaikkien etu, jos lannoitteet eivät koskaan päädy vesistöihin asti.

– Vähäpäästöinen maatalous on mahdollista. Suomessa lannoitteiden käyttö on pudonnut 1970-luvun tasosta viidennnekseen ja samanaikaisesti sadot ovat lisääntyneet, huomauttaa helsingin yliopiston ympäristönsuojelutieteen professori Pekka Kauppi.

Kokoomus kosiskelee demareita Itämeri-strategiaan

Uusien jäsenmaiden myötä Itämerestä on tullut EU:n sisävesi. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok.) mukaan alueeseen kohdistunut huomio täytyisi nyt käyttää hyväksi.

Korhola ja muut Suomen kokoomusmepit ovat esittäneet perustettavaksi Välimeren maiden Välimeri-strategian tapaista tutkimus- ja kulttuurirahoituksen keskittymää Itämerelle.

– Itämeri-strategian konkreettinen tavoite on pelastaa Itämeri ja viritellä uudenlaista Hansa-yhteistyötä. Kyse ei olisi vain ympäristöhankkeista, vaan myös alueen kaupunkien kulttuuri- ja muista urbaaniprojekteista.

Suomen kokoomusmeppien aloite Itämeri-strategiasta on saanut kannatusta kaikista Itämeren alueen EU-maista.

– Päätoslauselmaehdotuksen ovat allekirjoittaneet jo kaikki Baltian maat, Puola, Tanska sekä Ruotsi. Saksastakin on osoitettu asiaa kohtaan kiinnostusta.

Suomi ei ole lähtenyt ajamaan Itämeri-strategiaa. Demarimepit ovat vastustaneet hanketta, sillä he kokevat sen uhaksi Pohjoiselle ulottuvuudelle.

Europarlamentaarikko Alexander Stubb (kok.) sanoi talvella, että Pohjoinen ulottuvuus on kuollut. Kommentti herätti närää demareissa.

– Saattaa olla, että teimme siinä virheen. Ei meidän tarkoituksenamme ole haudata Pohjoista ulottuvuutta, vaan luoda uusi, entistä laajempi rahoitusinstrumentti, Korhola myöntää.

Välimeri-strategiaan on käytetty tähän mennessä noin 5,3 miljardia euroa. Pohjoiseen ulottuvuuteen on käytetty noin neljä prosenttia Välimeri-strategian budjetista.

– Tarkoituksemme on herättää Välimeren alueen meppien omaatuntoa. Jos näin paljon rahaa on käytetty Välimeri-strategiaan, on kohtuullista saada rahoitusta myös Itämerelle.

Korholan mukaan asialla olisi jo kiire, sillä Suomen puheenjohtajuuskausi alkaa kesällä 2006.

– Suomella olisi mahdollisuus ajaa asia läpi puheenjohtajakaudellaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että strategia kaatuu Suomen sisäiseen politiikkaan, Korhola harmittelee.

Uhkakuvia läheltä ja kaukaa

Osallistuin viime viikonvaihteessa ympäristömeppi Eija-Riitta ja professori Atte Korholan koollekutsumaan ympäristöseminaariin Strasbourgissa. Paikalla olivat Suomen johtavat ilmastonmuutos- ja Itämeritutkijat.

Tutkijoiden huoli Itämerestä oli yhteinen. Vaikka paljon myönteistäkin kehitystä on tapahtunut, liikkeelle lähtenyttä laivaa ei noin vain pysäytetä, saati peruuteta.

Uhkakuvien maalailulla ei kannata kuitenkaan mässäillä liikaa. Kun Pentagon vuonna 2003 raportoi golf-virran romahtavan parissakymmenessä vuodessa, sen tarkoitus oli herättää ihmiset ruususenunestaan.

Strasbourgissa vakuutettiin, ettei paniikkiin ole aihetta. Vaikka golfvirta saattaa kyllä heikentyä ja hidastua, varsinainen romahdus on mahdoton. Viimeisen jääkauden loppupuolelta vedetyt johtopäätökset eivät sovi nykytilanteeseen.

– Kun golfvirta aiemmin on romahtanut, kyse on ollut valtavien jäätikkömassojen sulamisesta. Esimerkiksi Grönlanti sulaa kuitenkin hyvin hitaasti, lohduttaa Atte Korhola.

Huolenaiheita löytyy huomattavasti lähempää. Eija-Riitta Korhola tutkitutti taannoin EU:n jäsenmaiden kyvyt tankkerionnettomuuden torjumiseen. Komission vastaus oli karutonta kuultavaa: Alueen valtioilla ei ole juuri minkäänlaista kapasiteettia tällaisen onnettomuuden varalle.

– Jos Itämerellä sattuisi vakava onnettomuus, saisimme hyvästellä koko meren, Korhola tiivistää.

Niinpä.