Uutiset

Merihätään joutuneella risteilyaluksella aloitetaan tutkinta – rikostutkinta mahdollinen

Viranomaiset selvittävät, joutuiko risteilyalus ongelmiin esimerkiksi ohjeiden noudattamatta jättämisen vuoksi vai oliko kyseessä pelkkä tekninen vika.
Viking Sky -alus pääsi sunnuntaina satamaan hinaajien saattelemana. Kuva: SVEIN OVE EKORNESVAG
Viking Sky -alus pääsi sunnuntaina satamaan hinaajien saattelemana. Kuva: SVEIN OVE EKORNESVAG

Norjan poliisi, merenkulkuvirasto sekä maan onnettomuustutkintakeskus aloittavat tänään maanantaina tutkinnan viikonloppuna merihätään joutuneella risteilyaluksella.

Norjalainen Viking Sky -niminen risteilyalus joutui lauantaina merihätään myrskyn ja moottorivian vuoksi Norjan länsirannikolla.

Alus oli lähtenyt lauantaina Tromssasta kohti Stavangeria, vaikka merelle oli annettu myrskyvaroitus. Viranomaisten on nyt tarkoitus selvittää, onko tapahtumista syytä aloittaa rikostutkintaa ja mistä moottorivika johtui.

Norjan onnettomuustutkintakeskuksen edustaja Dag Liseth kommentoi sunnuntaina norjalaiselle Verdens Gang -lehdelle, että tapaus otetaan tutkintaan, koska siinä oli aiheutunut suurta vaaraa sekä matkustajille että alukselle. Merihädässä ollut alus ajelehti pahimmillaan vain sadan metrin päässä rannasta ja oli hyvin lähellä ajautua karille.

Møren ja Romsdalin piirin poliisiviranomainen Yngve Skovli kertoi sunnuntaina Bergens Tidende -lehdelle, että rikostutkinta aloitetaan, mikäli aluksella on tapahtunut laiminlyöntejä.

Skovlin mukaan tapaus vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että moottori on yksinkertaisesti lakannut toimimasta. Hänen mukaansa tapaukseen ei välttämättä liity edes inhimillistä virhettä, ja osa arviointityötä on selvittää, oliko tekninen vika sellainen, johon ei ole voinut vaikuttaa.

Lisethin mukaan sekä silminnäkijöitä että miehistöä tullaan kuulemaan, ja laivassa käytettyjen sähköisten viestintävälineiden toiminta tarkastetaan. Näin yritetään saada kokonaiskuva tapahtumien kulusta ja syistä.

Poliisi ei automaattisesti ota osaa aluksella tapahtuneen moottorivian tutkintaan.

Haaksirikko lähellä, kapteenille kritiikkiä

Pelastuslaivan työntekijänä vuosia toiminut Magne Sætren kritisoi Dagens Næringsliv -lehdelle kapteenin päätöstä lähteä reitille myrskyvaroituksista huolimatta.

Sætren sanoi, ettei voi ymmärtää päätöstä sekä ja peräänkuulutti kapteenin johtamis- ja merimiestaitojen perään. Hän myös huomautti, että muut laivat olivat jääneet satamaan.

Norjan merenkulkulaitoksen mukaan kapteenin päätös ylittää myrskyisä vesialue oli kuitenkin linjassa neuvojen kanssa, jotka kapteeni sai kahdelta luotsilta.

Merenkulkulaitoksen viestintäjohtaja Solveig Moe kertoi paikalliselle medialle, että mikään ei viitannut siihen, että Viking Skyn ei olisi pitänyt lähteä reitille.

Norjan yleisradio NRK:n mukaan alus oli lähettänyt lauantaina kahden aikaan päivällä hätäilmoituksen moottoriongelmasta. Kolmen aikaan oli annettu ilmoitus evakuoinnista, ja evakuointitoimet päästiin aloittamaan neljän aikaan paikallista aikaa. Evakuointitoimia jatkettiin sunnuntaihin asti.

Arviot myrskyaaltojen korkeudesta ovat olleet 7–14 metrin luokkaa. Kovat aallot heiluttivat laivaa voimakkaasti, ja matkustajia loukkaantui.

Aluksella oli yhteensä 1 373 ihmistä sen joutuessa merihätään. Alukselta evakuoitiin lauantain ja sunnuntain aikana 474 matkustajaa helikoptereilla. Kaiken kaikkiaan 27 matkustajan vammoja on hoidettu sairaalassa ja kolmen henkilön saamat vammat ovat vakavia.