Uutiset

Mestarivahdista kiekkokiertolaiseksi

Kerhon historian ainoan lätkämestaruuden kevään 2006 avainhahmo Miika Wiikman, 29, on ollut viimeiset pari kautta kiekkokiertolainen. Wiikman torjui viime kaudella kolmessa liigajoukkueessa. Tahti on vain kiihtynyt tänä syksynä.
 
– Kotihalli on muuttunut aika usein. Maisemat vaihtuvat kiekkomaailmassa. Joillakin vähän useammin, sanoo Jokereissa loppukauden pelaava Wiikman.
 
Wiikman oli Ilveksen molari viime kaudella, mutta moniongelmainen seura halusi vahdistaan eroon.
 
– Syystä tai toisesta Ilves ei enää halunnut pitää minua. He yrittivät kaupata minua muualle. Kärpissä oli yhdessä vaiheessa veskariongelmia. Samoin oli SaiPalla, kun he myivät Jani Niemisen Venäjälle. Molemmista joukkueista aukesi paikka minulle.
 
”En osaa  muutakaan tehdä”
– Jääkiekossa ei koskaan tiedä, mitä tulee vastaan. Viime kesä oli ihan hirveä. Olin koko kesän ja pitkälle syksyyn ilman sopimusta. Tämä oli uusi tilanne, kun odotin koko ajan agentin soittoa, Wiikman kuvailee.
 
Wiikman sanoo olevansa kiitollinen seuroille (TuTo, SaiPa ja Jokerit), joista soitto tuli.
 
– En ole tehnyt elämässäni muuta kuin kiekkoillut. En osaakaan muuta tehdä. Syksy oli raskasta, kun ei tiennyt mitä pitää tehdä. Olen iloinen, että nyt on työpaikka. Tiedän, että olen loppukauden Jokereissa – todennäköisesti. Kun saa olla yhdessä paikassa, se helpottaa elämää aika lailla
 
– Ennen kuin menin tällä kaudella SaiPaan, torjuin yhden pelin kakkosdivarissa IK Kronanin (Kruunupyy) riveissä Munsala IK:ta (Uusikaarlepyy). Vähän oli eri vauhti kuin puolitoista viikkoa myöhemmin SaiPan paidassa Kärppiä vastaan, hän kertoo.
 
Wiikman on tyytyväinen, että hän haki tuntumaa kakkosdivarista.
 
– Sielläkin tuli paikkoja ja läpiajoja. Korkeammalla tasolla on helpompi pelata, sillä vetoja on helpompi lukea. Kakkosdivarissa pelaajat eivät itsekään tiedä, mihin he ampuvat. Se on maalivahdillekin vaikea lukea, Wiikman sanoo.
 
Hämeenlinnaan yhä veronsa maksava Wiikman harjoitteli kesällä yksin Kokkolassa, jossa myös hänen perheensä asuu.
 
– Suurimman osan kesästä harjoittelin täysin yksin. Joskus joku Hermeksen pelaaja saattoi olla laukomassa kiekkoja. Jouduin improvisoimaan harjoittelua. Pystyin hiomaan vain kuntoa ja tekniikkaa. Se ei ole sama asia kuin joukkueharjoitukset tai pelit, hän sanoo.
 
Hyvät muistot Hämeenlinnasta
Mariestadissa syntynyt Wiikman omaa Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalaisuuden Hän debytoi liigassa HPK:ssa parikymppisenä kaudella 2004–05 pelattuaan sitä ennen junioreissa HV 71:n joukkueessa ja Suomessa Hermeksessä.
 
– Kolmelta Hämeenlinnan kaudelta on hyvät muistot, sillä mitali tuli joka vuosi. Suomen mestaruuden voittaminen oli hienoa. Hämeenlinnaan jäi jonkun verran kavereita niiltä vuosilta. Mestaruusjuhlat torilla oli isoin juttu, hän muistelee.
 
Wiikman palkittiin keväällä 2006 pudotuspelien parhaana pelaajana.
 
– Päällimmäisenä on jäänyt mieleen pari nollapeliä putkeen HIFK:ta vastaan välierässä ja nollapeli finaalissa Ässiä vastaan. Pelasin ensimmäisen välierän IFK:ta vastaa eikä mennyt ihan nappiin. Karri Rämö pelasi kaksi seuraavaa peliä, mutta hän loukkaantui. Minäkin loukkaannuin neljännen välierän alkuverryttelyssä, mutta minun oli pakko pelata, kun muita ei ollut.
 
– Sain alkulämmittelyssä kiekon polveen. En saanut jalkaa ollenkaan koukkuun enkä pystynyt kunnolla kävelemään. Se oli ehdottomasti uran dramaattisin peli, sillä olimme veitsi kurkulla tappioasemassa 1–2. Jouduin muuttamaan pelityyliäkin, kun en voinut pelata niin syvään. Jouduin seisomaan suorilla jaloilla. Piti vaan malttaa odottaa, mitä jäällä tapahtui. Kun oli pakko tehdä niin, pystyin lukemaan peliä paremmin, Wiikman tuumaa.
 
Kunnon joukkuepelaajan tavoin Wiikman kehuu Kerhon mestarijoukkuetta.
 
– Minulla oli hyvä joukkue edessä. Pelasimme sellaista peliä, että se oli tosi helppoa vahdille eikä tullut pahoja paikkoja. Vetoja tuli enemmän sektorin ulkopuolelta, hän sanoo.
 
Wiikman torjui HPK-vuosien jälkeen kolme kautta AHL:ssä. Hän oli puolitoista kautta Hartfordin ykkösvahti, mutta paikka NHL:ään jäi avautumatta.
 
– Vähän se harmittaa, sillä nykyään tuntuu, että joukkueiden 4-5 molaritkin pääsevät pelaamaan NHL:ää. On vain oltava oikeaan aikaan oikeassa paikassa, Wiikman arvioi.

Asiasanat