Uutiset

Mestaruuden puolustaminen alkaa vieraissa

HPK-naisten lentopallojoukkue aloittaa viime kevään Suomen mestaruutensa puolustamisen ensi lauantaina Oriveden Ponnistuksen vieraana. Yhdeksi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi noussut hakkuri Piia Korhonen myöntää, että tilanne on kerholaisille uusi.

– Aikaisemmin emme ole mestarina kauteen lähteneet, mutta lähdemme kuitenkin ihan luottavaisin mielin voittamaan uudestaan, tammikuussa 20 vuotta täyttävä kolmannen kauden hämeenlinnalainen kertoo.

Hämeenlinnassa totuttiin vuosituhannen ensimmäisen kymmenen vuoden aikana siihen, että mestaruuskannu nousee keväisin juuri HPK:n edeltäjien, Tarmo-Volleyn ja Vanajan RC:n kapteenien, suorille käsille. Seura nimittäin otti mestaruuspytyn lähes pysyvästi omakseen, kun se voitti yhdeksän vuoden aikana kahdeksan SM-kultaa. Sen jälkeen koitti salolaisen LP Viestin seitsemän mestaruuskauden putki, jonka Korhonen ja hänen joukkuekaverinsa viime keväänä Salohallissa lopulta katkaisivat.

Euran Raiun kasvatti Korhonen uskoo, että vastustajat haluavat kaikkein eniten voittaa juuri mestarin.

– Ainakin silloin, kun olen itse pelannut mestaria vastaan, on sitä kohtaan ollut eniten halua näyttää.

HPK pelaa syksyllä myös lajin eurooppalaisen huippukilpailun, Mestareiden liigan, karsinnoissa.

– Se on iso juttu koko seurallekin ja vastassa on taas astetta kovempia vastustajia. Varsinkin, jos pääsemme jatkoon ensimmäisestä vastustaja (Minsk), tulee vastaan aika kova porukka.

HPK:n mahdollinen jatkovastustaja on turkkilainen Eczacibasi Istanbul, jota pidetään tällä hetkellä jopa maailman parhaana naisten seurajoukkueena.

Korhosen kesä oli tiukka, sillä hän oli Katja Kylmäahon, Michaela Madsenin ja Kerhoon täksi kaudeksi siirtyneen Salla Karhun kanssa pitkään maajoukkueen leirityksessä. Maajoukkuepelaajat palasivat seurajoukkueisiinsa vasta syyskuun lopussa kahden viikonlopun mittaisten EM-karsintojen jälkeen, mutta lyhyestä valmistautumisajasta ei ole Korhosen mukaan Kerholle haittaa.

– Meillä ei ole joukkue kovinkaan paljon muuttunut varsinkaan suomalaisten osalta. Varsinkin, kun passari ei vaihtunut eli Katja on meillä edelleen. Se on hyvä juttu ja olemmekin päässeet aika nopeasti omaan peliin taas kiinni.

Hakkurin pelit sujuivat EM-karsinnoissa erinomaisesti, sillä hän voitti koko karsintojen pistepörssin.

– Henkilökohtaisesti pelit sujuivat ja olin vähän yllättynytkin, että pystyin tekemään niin paljon pisteitä. Joukkueena emme kuitenkaan päässeet jatkoon ja se jäi harmittamaan. Yhtä syytä karsiutumiseen ei ollut, vaan se johtui monesta pienestä asiasta, jotka olisimme voineet tehdä paremmin, hakkuri arvioi.

Pelaaja myöntää, että rasitus tuntui jäsenissä maajoukkuekauden jälkeen.

– Ensimmäinen viikko oli aika takkuinen ja kropassa tuntui hassulta. Saimme muutaman lepopäivän ja nyt on jo ihan normaali olo. HäSa

Asiasanat