Uutiset

Metropolin hihitystä

Kansakunta on viime päivät henkeään pidätellen seurannut Helsingin kadunlaskijoiden lähes toivotonta kamppailua aikaa vastaan. Heikkohermoisimmat ovat hakeutuneet mielenterveyspoliklinikoille ja joutuneet turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin.

Vakavamieliset puolestaan ovat vuodattaneet palavia rukouksia, että armo lankeasi edes tämän ainoan kerran ja uurastajat ehtisivät ajoissa.

Vaivojaan säästämättä ja arkielämän ihmissuhteensa vaarantaen urhoolliset kivimiehet naputtavat nupukiviä katuun yötä päivää korjatakseen vähälahjaisten ellei peräti lahjattomien suunnitteluinsinöörien virheet.

Kysymys on yhteisen isänmaan, Suomen maineesta maailman tai ainakin Euroopan silmissä. Kaiken on oltava kunnossa, kun Suomi asettuu johtamaan Euroopan unionin.

Oli anteeksiantamatonta hölmöyttä aukoa pääkaupungin katuja juuri tänä kesänä. Vähemmästäkin on joskus talutettu tallin taakse.

Suomi on muutenkin sonnustautunut huolellisesti puheenjohtajakauteen. Ei ollut mitenkään sattumaa, että puheet Helsingin metropolista viritettiin taas kerran henkiin.
Huterat metropoliviritykset hivelevät perinteisesti kovin ohutta itsetuntoa. Pitää yrittää olla enemmän ja suurempi kuin todellisuudessa onkaan.

Se, että Vantaanjoen suuhun on tuppautunut miljoonan verran asukkaita, ei vedä vertoja oikealle metropolille. Se ei synny siitä, että keskikaupungin kapakoiden nimet on apinoitu ulkomailta tai roskaruokakulttuuri leimaa katukuvaa.
Helsingin metropolialue on piirretty isolla pensselillä, siihen kuuluvat Hartola ja Ypäjäkin.

Muissa tunnetuissa metropoleissa ei ole autioituneita kyliä eikä pusikoituvia peltoja saati, että metsän pedot raatelisivat metropolilaisten hevosia.

Myös media on vyötetty puheenjohtajuuteen ytimiään myöten.

Esimakua saimme viikolla television uutisissa. Ylen Brysselin-toimittajan mielestä!qulkoministeri hurmasi muutamalla ranskankielisellä sukkeluudella koko kansainvälisen median Suomen suureksi ystäväksi.

Pian maakuntalehdetkin pääsevät talkoisiin mukaan. Kohta luemme juttuja, joissa Välimeren rannoilta Pohjolaan lennätetty delegaatti lausuu sulaa kohtelaisuutteen ihastuksen sanoja suomalaisherkuista. Latelee varmasti maistettuaan kansallispukuisten neitosten tarjoilemaa tönkkösuolattua muikkua ja kulautettuaan päälle aimo napauksen Koskenkorvaa.

Muuan Kekkonen vastasi menestyksekkäästi 1900-luvulla yli neljännesvuosisadan koko lailla yksistään Suomen integraatiopolitiikasta ja ulkosuhteista.

Kekkosen ajan huippukokouksissa ei tunnettu ongelmaa kahdesta lautasesta. Yhdessä oli kylliksi pienelle maalle. Mainittu valtiomies tokaisi laittamattomasti: Talo elää tavallaan, vieraat käyvät ajallaan.

Urkilla ei ollut ongelmia itsetuntonsa kanssa. Hän ei tarvinnut sen pönkäksi metropolialuetta eikä hänen tarvinnut liehakoida lehdistöä.

Väkeväsanaisin myllykirjein hän varmisti, ettei lehdistö elämöinyt suotta keskeneräisistä katutöistä. Tuolloin toimittajienkin oli hyvä osata itse asiat.